Suomalaisratsastajat joutuivat poliisin kuulusteluihin Pekingissä

Suomalaiset pidätettiin, kun he olivat ratsastamassa Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukiolle. Kuulustelut kestivät useita tunteja.

Kahden suomalaismiehen ratsastus Kiinan halki on saanut yllättävän käänteen eilen, kun kiinalaispoliisit pidättivät heidät Pekingissä. Miehille sanottiin, ettei Pekingin keskustassa saa liikkua hevosella. Tämän jälkeen Kristian Nymanille ja Tony Ilmonille kerrottiin, että heidät karkotettaisiin maasta.

Miehet saivat kuitenkin soittaa Suomen suurlähetystöön, minkä jälkeen asiat alkoivat selvitä. Myöhään eilen paikallista aikaa kiinalaisviranomaisilta tuli tieto, ettei ratsastajien viisumia peruutetakaan. Ennen tätä Nyman ja Ilmoni joutuivat kuitenkin istumaan useita tunteja kuulusteluissa kahdella eri poliisiasemalla.

Pidätys tapahtui, kun suomalaisten olivat ratsastaneet Tiananmenin eli Taivaallisen rauhan aukiolle.

Tuhansia kilometrejä Mannerheimin jalanjäljissä

- Poliisi pysäytti meidät siellä, ja tämän jälkeen meidät ja hevoset vietiin Kiellettyyn kaupunkiin. Sen jälkeen istuimmekin enemmän tai vähemmän loppupäivän kuulusteluissa, kertoi puhelimitse Pekingistä tavoitettu Kristian Nyman.

Poliisit kohtelivat miehiä ystävällisesti ja asiallisesti tarjoten heille riisilounaankin pitkäksi venähtäneiden kuulustelujen aikana. Mutta muuten poliisiasemilla viettämästä ajasta jäi miehille karvas maku.

- Ei tämä ole mikään oikeusvaltio. Kuulustelut olivat tarkoitushakuisia, ja niissä yritettiin syöttää sanoja suuhun päätöksen saamiseksi. Ja kun karkotuspäätös sitten tehtiin, viitattiin epämääräisesti lakiin, mutta ei mihinkään pykäliin, tuhahti puolestaan Tony Ilmoni.

Miehet eivät hänen mukaansa saaneet myöskään mitään kopioita kuulustelupöytäkirjoista.

- Lisäksi jouduimme allekirjoittamaan kiinankielisiä papereita, jotka voivat sisältää mitä tahansa. Kuulusteluissa veivattiin monta tuntia samaa asiaa vähän eri tavalla, Ilmoni jatkoi.

Kuulusteluissa tivattiin ratsastuksen syytä

Miehille sanottiin, ettei Pekingin keskustassa saa liikkua hevosella. Pidätyksen taustalla oli Tony Ilmonin mukaan kuitenkin mitä ilmeisimmin jotain muuta.

- Tiananmenin aukio on poliittisesti herkkä paikka, josta tulee todennäköisesti mieleen vuosi 1989. Se on kiinalaisille paikka, minne ei saa tulla tekemään yhtään mitään, Ilmoni sanoi.

Vuonna 1989 armeija tukahdutti Tiananmenin aukiolla väkivalloin opiskelijamielenosoituksen.

Kuulusteluissa miehiltä kysyttiin muun muassa, miksi he olivat Kiinassa ja mitä he siellä tekivät.

- Lisäksi poliisit halusivat tietää, missä olimme olleet ja miksi me ratsastimme Taivaallisen rauhan aukiolle, Kristian Nyman kertoi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat