Suomalaisräppärit yllättivät: Jakoivat rahaa kaupungilla

Räppiduo JVG yllätti kaupungilla jakamalla vastaantuleville rahaa ja elektroniikkaa.

JVG-räppiduon VilleGalle nähtiin sunnuntaina esiintymässä UNICEF Tanssii Tähtien Kanssa -erikoislähetyksessä. Samaan aikaan VilleGallen kanssa oli lavalla muun muassa teinitähdet Robin, Molly, Tuuli ja Jenni Jaakola sekä räppärikollega Juno.

– Oli kiva olla pitkästä aikaa Junon kanssa keikalla. Moni ei varmaan tiedä, että olemme samalta yläasteelta ja aloittaneet aikoinaan yhdessä tämän räppihomman. Oltiin parhaita kavereita ja paljon yhdessä. Juno oli jo silloin stara räppihommissa, minä tein DJ-hommia, VilleGalle kertoo.

Sittemmin myös VilleGalle on noussut hittiräppäreiden joukkoon. Hänen ja Jaren duo JVG tuli koko kansan tuntemaksi MM-huuman aikaan keväällä 2011 soineilla Nelisilmä ja Häissä -hiteillään. Kesällä 2012 duo tanssitti kappaleellaan Kran Turismo.

Perjantaina JVG julkaisee uutta musiikkia puolentoista vuoden tauon jälkeen. Parhaillaan kaksikko on kuvannut musiikkivideota, jolla nähdään myös kaksikon yllättävä tempaus. JVG päätti kokeilla jakaa rahaa ja elektroniikkaa kaupungilla ventovieraille.

– Tehtiin vähän erilainen musiikkivideo, heitimme rahaa ilmaan ja ostimme ihmisille juttuja. Halusimme jakaa hyvää mieltä. Minulla oli televisio sylissä ja kun vastaan tuli nuori pariskunta, joka näytti tarvitsevan sitä, niin annoin sen heille. Jos joku ihminen vaikka ylitti itsensä jossain suorituksessa, niin me palkitsimme hänet rahalla.

VilleGalle kertoo ihmisten suhtautuneen heidän tempaukseensa ilolla ja epäillen.

– Osa otti tavaraa hyvin vastaan, mutta osa suomalaiseen tyyliin epäili, että onko kyseessä joku jekutus. Hyvin menivät kuitenkin tavarat jakoon.

Kaksikko oli myös ostanut yhden levyliikkeen tyhjäksi suomiräppilevyistä.

– Se oli parasta mitä teimme, sillä minusta tuntuu, ettei kukaan enää osta levyjä, ainakaan nuoriso. Ajattelin, että olisi vaikeampaa antaa ihmisille rahaa ja juttuja, mutta sitten kun näin miten hyvä fiilis heille siitä tuli, niin tajusin, että tämähän on sikamakeeta.

Kenen rahoilla tällainen tempaus oikein järjestettiin ja miten paljon siinä kului rahaa?

– Siinä oli vähän kaikennäköisiä rahoja. Periaatteessa omaa rahaa laitoimme. En kehtaa edes sanoa, miten ison summan rahaa laitoin. Sen näkee sitten videolta, mutta kyllä siinä monet viikkorahat menivät.

Erikoisen musiikkivideon kuvauksista uutisoi ensimmäisenä Yle X.

Lue myös:

    Uusimmat