Suomalaispyöräilijältä löytyi 6 grammaa heroiinia Venäjällä - 7 vuoden vankilatuomio

Suomalaismies on tuomittu Venäjällä seitsemäksi vuodeksi vankilaan huumerikoksesta, joka Suomessa olisi johtanut 3-10 kuukauden ehdolliseen.

Mies jäi kiinni pyrkiessään Suomeen Imatran rajanylityspaikalla viime heinäkuussa. Hän oli liikkeellä polkupyörällä. Venäjän puolella Svetogorskin raja-aseman tullissa hänet määrättiin ruumiintarkastukseen.

Miehen kehon sisältä löytyi 6,1 grammaa heroiinia. Yleinen heroiinin käyttöannos suonensisäisesti käytettäessä on 0,05 grammaa.

Hänet vangittiin odottamaan oikeudenkäyntiä. Hän on tunnustanut teon.

Tapausta käsitellyt Viipurin kaupungin tuomioistuin piti määrää merkittävänä. Venäjällä pidetään raskauttavana tekijänä myös huumelastin kätkemistä kehon sisään.

Tuomiosta uutisoi tällä viikolla venäläinen nettilehti.

Venäjällä kova linja huumeisiin

Venäjällä huumetuomiot ovat huomattavasti Suomea kovempia.

– Viime aikoina rangaistustasoa on kiristetty vielä entisestäänkin, sanoo keskusrikospoliisin rikostarkastaja Jarmo Koistinen, joka on perehtynyt Suomen ja Venäjän välisiin lainsäädännön eroavaisuuksiin.

Tuomion mukaan mies joutuu suorittamaan rangaistuksen venäläisessä rangaistuslaitoksessa.

Jarmo Koistisen mukaan vankilat on jaettu Venäjällä eri tasoihin, ja tuomarista riippuen suomalainen on saatettu määrätä joko avolaitostyyppiseen laitokseen tai kovan luokan rikollisten suljettuun vankilaan.

Viipurin kaupunginoikeuden ratkaisusta voi valittaa. Rangaistuksen aikana on mahdollista hakea ehdonalaiseen vapauteen, mutta pääsääntöisesti Venäjällä vankilatuomiot istutaan päivästä päivään.

Myös muita tapauksia

MTV3 Uutisten tietojen mukaan Venäjällä on hiljattain tuomittu myös ainakin kaksi muuta suomalaista pitkiin vankeusrangaistuksiin huumerikoksista.

Aiemmin Imatralla poliisi on ollut huolissaan rajan taakse kohdistuvasta huumeturismista. Suomalaisia on jo jonkin aikaa pyöräillyt Venäjän puolelle huumepiikille.

– Mistään laajamittaisesta ilmiöstä ei ole kuitenkaan kyse, vaan tiedossamme on muutamia tapauksia. Kun ottaa huomioon paikallisen lainsäädännön, toiminta on aika uhkarohkeaa, komisario Pekka Gavrilov Etelä-Karjalan poliisilaitokselta kertoo.

Venäjällä heroiinia liikkuu huomattavasti enemmän kuin Suomessa.

Lue myös:

    Uusimmat