Suomalaispoliisi: Terroristiveljekset saatava kiinni - saattavat tappaa pakomatkallaan

Pariisin terrori-iskun epäillyillä ei ole paljon suojapaikkoja, arvioi keskusrikospoliisin rikosylikomisario Thomas Elfgren.

Ääriryhmään kuuluvat karkulaiset voivat saada apua vain hengenheimolaisiltaan, joita on hänen mukaansa hyvin vähän.   

– Täytyy muistaa, että tekijöiden ja suunnittelijoiden vihollinen on Ranskan suuri muslimienemmistö, joka haluaa, että he jäävät kiinni.  
Rikosylikomisarion mukaan epäillyt jäävät kiinni ennemmin tai myöhemmin, joko elävinä tai kuolleina. Kiinnioton olisi kuitenkin paras tapahtua pian. 

– He ovat motivoituneita tekemään kaikkensa, jotteivät jäisi kiinni, jopa tappamaan lisää ihmisiä.  

Kaksi miestä iski toissapäivänä Pariisissa Charlie Hebdo -satiirilehden toimitukseen ja tappoi 12 ihmistä sekä haavoitti 11:tä. Miehet ovat olleet siitä saakka karkuteillä.

Heidän avustajakseen epäilty mies tai hänen nimikaimansa otti yhteyttä poliisin eilen.  

"Suunnitelma myös pakoa varten"  

Epäiltyjä etsii noin 90 000 poliisia ja sotilasta. Elfgrenin mukaan määrä on kuitenkin pieni, kun etsintäalueena on periaatteessa koko maailma. Hän uskoo, että epäiltyjen jäljille päästään poliisin oman tiedustelun tai yleisövihjeen avulla.

Netissä julkaistujen videoiden ja silminnäkijöiden haastattelujen perusteella hyökkääjät toimivat hyvin suunnitellusti. Elfgren uskoo, että heillä on ollut suunnitelma myös pakoa varten.

Rikosylikomisarion mielestä iskun takia ei pitäisi antautua pelon valtaan.

– Kaikkien, myös viranomaisten, olisi syytä pistää jäitä hattuun, eikä antaa pelon lietsojille mitään sijaa. Kyse on rikoksista, joita on aina ollut ja tulee olemaan.  

Lue myös:

    Uusimmat