Suomalaispidätetyt vapautettu Moskovassa

Kolme Moskovan miliisin kiinni ottamaa suomalaismielenosoittajaa on Suomen Moskovan-suurlähetystön mukaan vapautettu. He ehtivät olla miliisin kiinni ottamina jonkun tunnin.

Suomalaiset otettiin kiinni, kun miliisi tukahdutti homoseksuaalien oikeuksia tukevan Slavic Pride 2009 -paraatin.Suuri joukko miliisejä esti mielenosoittajien pääsyn Pushkinskaja-aukiolle.

Noin kolmekymmentä mielenosoittajaa pidätettiin. Heidän joukossaan oli kolme suomalaista.

Yksi pidätetyistä ehti huutaa toimittajille suomeksi

- Meillä on Suomessa juuri saatu laki, jonka mukaan homoseksuaalit voivat adoptoida perheen sisältä, haluamme samanlaiset oikeudet myös Venäjälle.

Heti tämän jälkeen miliisi pidätti suomalaisen ja vei hänet taustalla odottavaan autoon. Lukuista venäläisviestimet halusivat pidätyksen jälkeen tietää, mitä suomalaismielenosoittaja oli huutanut.

Paikalle saapui myös joukko vastamielenosoittajia, jotka edustivat muun muassa ortodoksijärjestöjä ja veteraaneja. He nimittivät homomielenosoittajia antikristukseksi ja sanoivat, ettei homoudella ole asiaa heidän isiensä maille.

Paikallisen poliisin mukaan kaikki pidätetyt vapautetaan varmasti tämän päivän aikana todennäköisesti jo muutaman tunnin kuluessa.

Myös aiemmat mielenosoitukset Moskovassa vuosina 2006 ja 2007 oli kielletty Venäjällä. Homoseksuaalisuus oli maassa rikos vuoteen 1993 saakka, ja vuoteen 1999 saakka se luokiteltiin mielenterveyden häiriöksi.

Yli 50 maassa järjestetään tänään mielenosoituksia homopelkoa vastaan.

(MTV3)

Katso Mirja Sipisen juttu (Seitsemän uutiset 16.5.2009)

Lue myös:

    Uusimmat