Suomalaispanttivangit pettyneitä vapautuksen viipymiseen

Jolon saarella panttivankeina olevat Risto Vahanen ja Seppo Fränti kertovat tuoreimmassa kirjeessään pettymyksestä, joka seurasi viime viikon vapauttamisoperaatioiden epäonnistumista. Manilaan toimitetussa kirjeessä pahoitellaan myös sitä, että panttivangeista on tullut kansainvälisen politiikan pelinappuloita.

Vahanen ja Fränti Jolon panttivankileirillä

Kolmen sivun pituisessa kirjeessään Vahanen kirjoittaa, että panttivankileiriin tuli viime viikon tiistaina sanansaattaja, joka kertoi vapautuksen koittavan todennäköisesti saman viikon perjantaina eli 18. elokuuta. -Seurueen tehdessä lähtöä leirissä tuli hälytys: "Armeija on lähellä, pakatkaa kiireesti tärkeimmät tavarat ja olkaa valmiina lähtöön." Tämä oli meille raskas sokki. Niin monta kertaa olemme olleet hälytysvalmiudessa ja paenneet armeijaa. Useimmat naisista rupesivat itkemään ja kaikki olivat epäuskoisia. Olimme hälytysvalmiudessa iltapäivään asti, kunnes tuli tieto, että kyseessä oli virhe hälytys. Sen verran koville hälytys otti, että porukka ei pystynyt tiistain aikana syömään tai puhumaan. Enimmäkseen nukuimme sokkiamme pois, Vahanen kirjoittaa.

-Viime torstaina panttivangit saivat tiedon, jonka mukaan neuvottelijat Aventajado ja Azzarague olivat jo päätiellä tulossa vastaanottamaan vapautettavia panttivankeja. Pakkasimme toiveikkaina ja odotimme, kirjoittaa Vahanen. - Odotimme, ilta alkoi hämärtää ja toivo hiipua. Lopulta jouduimme tunnustamaan itsellemme, ettei se tapahdu tänäänkään. Alakuloisina valmistimme iltapalan ja menimme nukkumaan.

MTV3:n Seitsemän uutisissa kerrottiin, että Vahanen sai tiedot viime viikon läheltä piti -operaatiosta vasta tämän viikon maanantaina kun leiriin tuotiin lauantain sanomalehti. Niistä hän kertoo lukeneensa, kuinka panttivangit oli tarkoitus lennättää lauantaina Libyaan. - Nyt meistä käydään siis kauppaa kansainvälisessä politiikassa!
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat