Suomalaisopiskelijat närkästyivät Ruotsin tiukasta kiintiösäännöstä

Ruotsissa opiskelevat suomalaiset vaativat Ruotsia muuttamaan pikaisesti maan korkeakoulujen uusia, tiukennettuja valintasääntöjä.

Monet suomalaiset ovat joutuneet keskeyttämään opintonsa sen jälkeen, kun ulkomaisten opiskelijoiden paikkamääriä rajoitettiin viime syksynä. Uudet määräykset eivät tee eroa EU-maiden ja Euroopan ulkopuolelta tulleiden opiskelijoiden välillä.

Uusilla määräyksillä halutaan taata opintopaikat Ruotsin omille kansalaisille. Siksi kursseille pyrkiville ulkomaisille opiskelijoille on kuluvan lukukauden alusta lukien säädetty tiukat kiintiöt.

- Nyt puhutaan sadoista suomalaisista opiskelijoista. Kyse ei ole pelkästään niistä, jotka hakevat Ruotsiin, vaan pahimmassa asemassa ovat täällä jo opintonsa aloittaneet opiskelijat. He joutuvat hakemaan sääntöjen mukaan samoissa kiintiöissä muiden kanssa, sanoo Ruotsinsuomalasten nuorten liitto pääsihteeri Markus Lyyra.

- Tämä on heille tosi kova paikka, koska he putoavat näiden säännösten mukaan tyhjän päälle.

Ruotsinsuomalaisten nuorten liitto on valittanut kiintiöistä, ja Euroopan komissio on päättänyt tutkia, syrjiikö Ruotsi kiintiömääräyksillään EU-kansalaisia.

Ruotsin hallitus suunnittelee mahdollisia lievennyksiä ulkomaisten opiskelijoiden valintasääntöihin aikaisintaan ensi vuodelle.

Katso Kari Lumikeron juttu Tukholmasta (Kymmenen uutiset 1.4.2011)

Lue myös:

    Uusimmat