Suomalaisnyrkkeilijän vastustajaa ei päästetty maahan, järjestäjä epäilee aiempaa katoamistemppua syyksi – "Tyrmättiin lähetystössä"

Suomalaisnyrkkeilijä Jarkko Putkosen piti kohdata lauantaina välisarjan ottelussa Adam Ngange, mutta tansanialaista ei päästetty Suomeen.

Muutos tuli eteen tiistaina, neljä päivää ennen ottelua. Suomen Tansanian suurlähetystö kieltäytyi myöntämästä Ngangelle Schengen-viisumia.

Ottelunjärjestäjää harmittaa erityisesti se, että samassa otteluillassa Eva Wahlströmin kohtaava kenialainen Consolata Musanga teki samansisältöisen hakemuksen kun Ngange, ja hänelle viisumi myönnettiin. Salo KnockOut Night -tapahtuman tiedotteessa tilannetta kuvataan värikkäästi otsikolla: "Adam Ngange tyrmättiin lähetystössä".

– Päätös on näin urheilutapahtuman järjestäjän näkökulmasta todella vaikeasti ymmärrettävä. Hakijalla ei ollut takanaan mitään erityisiä syitä, joiden takia hän olisi ollut epätoivottu Schengen-alueelle ja järjestäjä oli toimittanut kaiken vaadittavan dokumentaation niin matkajärjestelyjen kuin oleskelunkin kustantamisesta, otteluiden järjestämisestä vastaava Petri Paimander sanoo tiedotteessa.

Paimander epäilee, että evättyyn hakemukseen johti aikaisemmat tapahtumat.

– Mitä ilmeisimmin tässä nyt joutui niin Ngange kuin mekin kärsimään 12 vuoden takaisista tapahtumista, kun edellinen tansanialaisnyrkkeilijä Awadh Tamim siirtyi Suomeen tekemältä ottelumatkaltaan paperittomaksi "siirtolaiseksi" Ruotsiin. Mitenkään muuten ei konsulaatin päätöstä voi ymmärtää.

Uusi vastustaja löytyi nopeasti

Putkoselle löytyi kymmenen tunnin kiihkeän selvittämisen jälkeen uusi vastustaja. Hän kohtaa lauantaina Damian Leonardo Yapurin, joka on entinen Argentiinan mestari.

32-vuotias Yapur on otellut urallaan 33 kertaa ammattilaisena saldonaan 15 voittoa, 15 tappiota ja kolme ratkaisematonta. Maansa kevyen välisarjan mestariksi Yapur iski lokakuussa 2017 pistevoitolla Mauro Godoysta ja menetti mestaruutensa nykyiselle IBO-liiton maailmanmestarille Jeremias Poncelle kahdeksaa kuukautta myöhemmin.

– Taisi tulla vielä odotettuakin kovempi ottelu eteen. Taitava, tyylikäs kundi ja erityisesti tarkka vastaiskijä, Putkonen sanoo tiedotteessa.

– Mutta voitettavaakin on ottelussa entistä enemmän. 100 sijaa itseäni ylempänä BoxRecin rankingeissa ja ottelulista sisältää kosolti kovia miehiä. Eli voitto nostaisi kyllä omaa statusta uran viimeistä kevättä ajatellen huomattavasti. Nyt täytyy vaan luottaa siihen, että hyvä valmistautumisjakso kantaa hedelmää, vaikka ottelutaktiikat menivätkin lopussa uusiksi, hän sanoo.

Lauantaina Salossa kehään nousevat myös Eva Wahlström sekä 20 kuukauden tauon jälkeen ottelun palaava Niklas Räsänen. Räsänen kertoi sunnuntaina avoimesti ongelmistaan MTV Urheilulle:

Niklas Räsänen avoimena selätetyistä terveysongelmistaan 16:37

Lue myös:

    Uusimmat