Suomalaisnuoret käyttävät säästeliäästi kondomia

Maailman terveysjärjestön vertailu kertoo suomalaisnuorten käyttävän kondomia ehkäisynä melko harvoin. Tupakointitilastossa suomalaisnuoret kiilaavat sen sijaan kärkisijoille.

Suomalaisnuoret käyttävät vähän kondomia. Tuoreen kansainvälisen vertailun mukaan suomalaisista tytöistä 59 prosenttia ja pojista 73 prosenttia kertoi käyttäneensä kondomia viimeisimmässä yhdynnässä. Esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa lähes 90 prosenttia 15-vuotiaista sanoi käyttäneensä kondomia. Tiedot käyvät ilmi Maailman terveysjärjestön WHO:n koululaistutkimuksesta. Tutkimukseen kerättiin tietoja nuorten elämäntavoista 31 maasta.

Suomalaisnuoret myös tupakoivat enemmän kuin monen muun maan nuoret. Päivittäin tupakoivien 15-vuotiaiden määrä asettaa suomalaisnuoret sijalle neljä kaikkiaan 35 maan vertailussa. Pojista 22 ja tytöistä 23 prosenttia kertoi sauhuttelevansa päivittäin.

Ylipainoisuus oli suomalaisnuorten keskuudessa hieman keskimääräistä yleisempää. Pojista liikakiloja kantoi 17 prosenttia ja tytöistä yhdeksän prosenttia. Suomalaisnuoret kuitenkin kokivat oman terveytensä keskimääräistä hieman paremmaksi.

WHO:n tutkimuksen aineisto kerättiin vuonna 2002, ja siihen vastasi yli 160 000 oppilasta. Suomesta tutkimukseen osallistui noin 5400 nuorta.

(MTV3-STT)

(Seitsemän uutiset 04.06.2004).

Lue myös:

    Uusimmat