Suomalaisnaista epäillään jättikavalluksesta Ruotsissa - katosi jäljettömiin

Suomalaisen Tuula Lavikkalan epäillään kavaltaneen Gävlen kunnalta yli kaksi miljoonaa euroa (20 miljoonaa kruunua) kuuden vuoden aikana.

Naisen omaiset epäilevät hänen tehneen itsemurhan jäätyään kavalluksesta kiinni. Tämän tulkinnan puolesta puhuu hänen jälkeensä jättämä kirje.

Poliisi puolestaan uskoo Lavikkalan paenneen ulkomaille. Marraskuussa kadonnut Lavikkala on etsintäkuulutettu Euroopassa.

Sukulaiset olivat löytäneet Lavikkalan kirjoittaman kirjeen roskakorista. Siinä hän kertoi, että hänen täytyy jättää lapsensa, ja sanoi, että heidän täytyy silti jatkaa elämäänsä eteenpäin.

Lavikkala oli töissä hallintotehtävissä gävleläiskoulussa. Hänen epäillään aloittaneen kunnalta varastamisen pienillä summilla vuonna 2006, mutta kasvattaneen summia. Eniten rahaa katosi vuosien 2009 ja 2012 välillä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat