Suomalaisnaiset kertovat seksistä: Tämä makuuhuoneessa ahdistaa

Suomalaiset paljastivat Helmelle, että makuuhuoneessa jännittää oman kehon esitteleminen. Moni löytää seksuaalisen itsevarmuuden hyvästä parisuhteesta.

Valot päälle, vai sittenkin pois? Paita päälle, vai uskaltaisiko olla alasti? Helmi kysyi lukijoiltaan, ovatko he itsevarmoja makuuhuoneessa. Yli 760 henkeä kävi kertomassa tarinansa kyselyssä. Eniten makuuhuoneessa hermostutti oman kehon esitteleminen varsinkin uudelle kumppanille.

"Tiedän, että riitän tällaisena kuin olen"

Vastanneista noin 38 prosenttia totesi olevansa itsevarma makuuhuoneessa. Vastaajat rakastivat kehoaan ja olivat sinut sen kanssa. Moni oli myös saanut kehuja kumppaniltaan ja tiesi tämän rakastavan kehoaan.

– Olen saanut niin paljon rakkautta, ettei epäilylle jää mitään sijaa. Tiedän, että riitän tällaisena kuin olen.

– Seksuaalinen itsetuntoni on kohdallaan, olen itseni ja vartaloni kanssa sinut.

– Olen itsevarma petihommissa lähinnä kokemuksen vuoksi. Joskus nuorena miehenä päähäni iski, etteivät omat tarpeeni anna minulle läheskään niin suurta tyydytystä kuin toisen tarpeiden tyydyttäminen. Siitä lähtien olen aina lopulta saanut "palkinnon" moninaisin tavoin, kunhan on naisen saanut ensin korkeimpaan kiihkoonsa!

– En tiedä mikä tilanne olisi jonkun toisen kanssa, mutta tämänhetkisen kumppanini seurassa tunnen itseni varmaksi. Tunnemme toisemme hyvin, eikä siksi ole syytä ujostella. Tiedän myös mitä haluan ja mitä en, mikä sekin tuo varmuutta.

– Kanssani sänkyyn pääsevät vain tyypit, joiden kanssa tuntuu yhdessä oleminen hyvältä. Kun kemiat tuntuvat kohtaavan kokonaisvaltaisesti, ei tarvitse miettiä, miten päin ja millä lailla olisi sängyssäkään ja voi antaa vain mennä.

– Jos on sänkyyn asti päätetty mennä yhdessä, kumpikin haluaa toista oikeasti. Mitä siinä enää ujostelemaan, antaa palaa vaan!

"Miltä mun maha nyt näyttää?"

Vastanneista noin 36 prosenttia oli makuuhuoneessa itsevarma, mutta tilanne ei ollut aina ollut sama. Vastaajat olivat löytäneet itsevarmuutensa esimerkiksi vakinaisen kumppanin kanssa seksiä harrastaessaan. Erotiikka myös sai epävarmuudet unohtumaan.

– Koskaan, varsinkaan tuntemattoman tai vähemmän tunnetun partnerin kanssa, en ole itsevarma sängyssä silloin, kun aloitamme. Myönnän kuitenkin olevani hyvännäköinen ja hyvin seksuaalinen ihminen, joten melkein heti nautinnon astuessa mukaan unohdan koko itsevarmuuden. Silloin vain nautin.

– Aluksi sitä vähän ujosteli ja ei tiennyt, miten päin olla. Useimmiten halu vie mennessään. Kyllä sitä joskus on vähän heikkoja hetkiä, "miltä mun maha nyt näyttää". Sitten kuitenkin ajattelen, että ei se tässä kuitenkaan ole pääasia ja tuskin mies sitä edes pahasti katsoo, saatika ajattelee.

– Nuorempana olin epävarmempi, ja muutaman kerran yhdenillanjuttuja kokeiltuani minulle jäi vain tyhjä sekä hyväksikäytetyn olotila. Nykyään olen estoton, mutta vain ja ainoastaan aviomieheni kanssa. Muitakin yrittelijöitä on riittänyt meillä molemmilla liki 20-vuotisen avioliittomme ajan, muttei ole tarvetta eikä halua vieraisiin. Ihan kuin vertaisi vanhaa Ladaa uuteen Lexukseen! Kyllä seksi tutun ja turvallisen oman kullan kanssa hakkaa mennen tullen ällöttävät pikap*not puolitutun tai tuntemattoman kanssa!

"Arastelen oman vartaloni näyttämistä"

Vastaajista hieman yli 25 prosenttia kärsi makuuhuoneessa epävarmuuksista. Vastaajien mukaan eniten itsetuntoa söivät omasta kehosta löytyvät epätäydellisyydet. Myös kokemattomuus seksin suhteen jännitti ja nolotti.

– En ole, koska epätäydellinen vartalo, pömppis, liika rasva ja selluliitti reisissä ja pakaroissa hävettää. Haluaisin kyllä olla itsevarma ja tuoda seksikkyyttä enemmän esille, mutta pelkään olevani nolo.

– Tunnen itseni hyvin paksuksi ja epäseksikkääksi, kun mahamakkarat rullaantuvat.

– Olen aina ollut ylipainoinen, tosin nyt enemmän kuin aiemmin. Se on vaivaannuttavaa, vaikka olen naimisissa, ja nyt raskaana. Ajattelen aina että jos vain olisin laihempi, voisin olla itsevarmempi sängyssä.

– Olen erittäin kokeilunhaluinen, mitä seksiin tulee, itse seksi ei minua siis jännitä tai en koe että olisin epävarma omalla toiminnallani. Se, mikä minua rajoittaa, on oma epävarmuus kehoani kohtaan. Olen siis saanut kaksi upeaa lasta ja elän uuden avopuolisoni kanssa. Oma keho ei vain ole enää sellainen, mitä ennen lapsia, ja tältä osin se rokottaa itsevarmuuttani ja omakuvaani ja heijastuu tätä kautta makuuhuoneen puoleen. Itse seksistä kuitenkin olen tavallaan aika itsevarma.

– En ole lainkaan itsevarma, koska pidän itseäni kömpelönä ja rumana, sillä en ole samaa laatua kuin julkkikset ulkonäöltäni ja olemukseltani. Mieheni tykkää myös katsella naisia netissä eikä yritäkään kohottaa mielialaani, ja sitten vielä viitsii ihmetellä kun en halua seksiä! En mitenkään voi vetää vertoja hänen ihannekuvilleen.

– En todellakaan ole itsevarma makuuhuoneessa! Syynä osittain on luonteenpiirteeni eli ujouteni. Toisaalta taas olen vasta 19 enkä ole "ollut makkarissa" kovinkaan monesti, joten en tiedä, mitä siellä pitäisi tehdä. En viitsi kysyäkään, koska pelkään miehen sitten kyllästyvän.

– Suhteemme on tuore ja arastelen oman vartaloni näyttämistä.

– Narsistinen ex-poikaystäväni haukkui itsetuntoni lyttyyn muissakin asioissa kuin seksissä.

– Se vaan riippuu niin kumppanista. On niitä, jotka saavat tuntemaan olon hyväksi ja itsevarmaksi, mutta sitten on myös paljon niitä ihmisiä, joiden kanssa ei edes tarvitse harrastaa seksiä, kun alkaa jo tuntea olonsa ja itsensäkin epämiellyttäväksi. En kyllä sinällään koe, että minulla olisi huono itsetunto varsinkaan enää yli 30-vuotiaana. Kaikkien kanssa ei vaan kemiat pelaa ja on kurjaa, kun jotkut haluavat satuttaa tahallaan.


Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat