Suomalaisnainen tutki 20 000 satelliittikarttaa - näkyykö näissä mysteerikone?

Kestiläläinen Paula Moilanen on känyt läpi reilun viikon sisällä lähes 20.000 sateliittikuvaa merialueelta, jonne kadonneen malesialaiskoneen uskotaan pudoneen.

Tavalliset netinkäyttäjät ovat voineet osallistua koneen etsintään coloradolaisen satelliittiyhtiö Digital Globen tarjoamien sateliittikuvien avulla. Tomnod-projektiin on osallistunut arviolta kolme miljoonaa ihmistä eri puolilta maailmaa.

– Kaikista kiinnostavimpia ovat olleet kartat, jotka löysin 17.3. Niissä oli todella paljon tavaraa, Moilanen kertoo.

Moilanen arvelee, että kuvissa esiintyneet "palaset"  ovat kooltaan 5-20 metrisiä ja voisivat hyvinkin olla koneesta peräisin. Moilasen MTV Uutisille toimittamat kuvat ovat kuvakaappauksia hänen tietokoneensa ruudulta.

– Nämä palaset sijoittuivat kaikki kohtullisen pienelle, muutaman neliökilometrin alueelle. Aluksi mietin, että ehkä ne ovat sateliitteja tai muuta romua, mutta kun olen myöhemmin katsonut muita kuvia, ei muissa ole ollut "tavaraa" yhtä tiheästi.

Moilanen kertoi kiinnostuneensa aiheesta oman lomamatkansa jälkeen.

– Palasimme muutamaa päivää ennen onnettomuutta lomamatkalta Meksikosta, ja aina sitä jotenkin lennolla miettii, että mitä jos jotain sattuisikin. 

Moilanen kertoo myös aina olleensa kiinnostunut lentämisestä ja avaruudesta.

Parin päivän päästä Moilasen kotiinpaluusta Malesian Airlinesin kone katosi.

– Aloin seuramaan aihetta ja mietin, että näin voisin auttaa. Vaikka matkustajat olisivat kuolleet, niin omaisille on tärkeää tietää, mitä on tapahtunut.

Moilanen arvioi löytäneensä kuvattavaa materiaalia noin 1800 kappaletta. 


 


Lue myös:

    Uusimmat