Suomalaisministerit päästäisivät nuoret yhä yksin metsälle

EU:n parlamentissa valmistuneen mietinnön mukaan alle 18-vuotiaat saisivat käyttää aseita vain aikuisen valvonnassa.

Maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk) ja sisäministeri Anne Holmlund (kok) haluavat säilyttää suomalaisnuorilla mahdollisuuden käydä metsästämässä myös ilman aikuisten valvontaa. Ministerit ovat vedonneet asiassa EU:n puheenjohtajamaa Portugalin kollegoihinsa.

EU:n parlamentissa valmistuneen mietinnön mukaan alle 18-vuotiaat voisivat käyttää ampuma-aseita vain aseluvan saaneen aikuisen valvonnassa tai valvotulla ampumaradalla.

- Rajoitus koettaisiin Suomessa syvästi tunteenomaisena ja voimakkaana reaktiona koko EU:ta vastaan, ministerit kirjoittavat.

Suomessa ikäraja aseluvalle on 15 vuotta. Luvan perusteena on oltava joko metsästys tai ampumaurheilu. Nuori tarvitsee myös huoltajien suostumuksen. Meillä on noin 7 500 metsästystä harrastavaa 15-17-vuotiasta.

- Minkäänlaisia ongelmia asiassa ei ole ilmennyt, ministerit vetoavat.

Uudistusesitys lähti liikkeelle samalla, kun EU ryhtyi uusimaan asedirektiiviään YK:n kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisen yleissopimuksen mukaiseksi. EU:n komissio esitti alun perin vain tämän sopimuksen edellyttämiä muutoksia, mutta parlamentin sisämarkkina- ja kuluttajasuojavaliokunnalla on ollut haluja laajempaankin uudistukseen.

Tällä haavaa Suomelle on löytymässä tukea lähinnä Britanniasta, Irlannista ja Liettuasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat