Suomalaismiehille huumesyyte Intiassa

Kolme nuorta suomalaismiestä odottaa huumesyytettä vankilassa Intian pääkaupungissa Delhissä. Jouluaaton aattona pidetyssä oikeudenkäynnissä miesten vangitsemispäätös uudistettiin.

Vangitsemista jatketaan syytteen valmistumiseen saakka. Vangitsemispäätös on voimassa aina 14 vuorokautta kerrallaan.

-Miehet odottavat syytteen valmistumista. Tällä hetkellä asiassa ei tapahdu mitään, Suomen Delhin-suurlähetystöstä kerrottiin.

-Koska syytettä ei vielä ole, me emme tiedä tarkkaan mistä heitä syytetään, Satu Santala Suomen Delhin-suurlähetystöstä kertoi.

Suurlähetystönkin tietojen mukaan kyse on kuitenkin ilmeisesti huumerikoksen epäilystä. Suurlähetystön edustajat ovat käyneet tapaamassa miehiä vankilassa. Miesten kertoman mukaan heillä ei ole mitään hätää, vaan olosuhteet ovat hyvät.

Suomalaismiehet olivat pidätyshetkellä ilmeisesti lomamatkalla Intiassa. Hallinnollinen ulkoasiainsihteeri Tuula Wakonen ulkoministeriöstä kertoi, että miehet pidätettiin heidän Delhin-hotellissaan.

Wakonen ei muista, koska suomalaisia oli edellisen kerran pidätettynä Intiassa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat