Suomalaislaulaja menehtyi Pekingissä – jäi polkupyörän kanssa rekan alle

Ilta-Sanomat uutisoi arvostetun suomalaisen klassisen laulun taitajan kuolemasta liikenneonnettomuudessa. Ulkoministeriö vahvisti, että hän menehtyi Pekingissä toukokuun lopulla.

Polkupyöräilemässä ollut nainen jäi Ilta-Sanomien tietojen mukaan viikko sitten rekan alle.

Pohjois-Pohjanmaalta kotoisin oleva sopraano muutti perheineen Lappeenrannasta Kiinaan noin kaksi vuotta sitten. Hänen aviopuolisonsa oli saanut työpaikan kansainvälisestä suuryrityksestä.

Lappeenrannassa nainen toimi yläkoulun musiikin lehtorina. Kiinaan lähtöä varten hän kuitenkin sai virkavapaata. Vuosina 1998 – 2009 nainen opetti laulua Taidekoulu Estradilla.


Lue myös:

    Uusimmat