Mainos

Suomalaislampaasta löytyi taas scrapie

Nyt löydetyllä tapauksella ei ole yhteyttä viime vuoden havaintoon eikä vuohista aikaisemmin löydettyyn klassiseen scrapieen.

Suomalaisesta lampaasta on löytynyt jälleen scrapie. Eläinlääkintä- ja elintarviketutkimuslaitoksen mukaan eteläsuomalaisessa lampaassa oli taudin epätyypillinen muoto NOR-98, jota on todettu jonkin verran myös muissa EU-maissa. Suomen ensimmäinen lampaan scrapietapaus viime vuonna oli samaa muotoa.

Lammas lopetettiin elokuun alussa ja toimitettiin Honkajoen eläinjätteen käsittelylaitokseen. Myös tartunnan saaneen lampaan kanssa samassa tilassa ollut toinen lammas lopetettiin. Siitä ei ei löytynyt scrapieta.

Nyt löydetyllä tapauksella ei ole yhteyttä viime vuoden havaintoon eikä vuohista aikaisemmin löydettyyn klassiseen scrapieen. Klassista scrapieta on löytynyt tänä vuonna kolmesta suomalaisesta vuohikatraasta. Nyt löydetty scrapien epätyypillinen muoto esiintyy lammaskatraassa yleensä yksittäistapauksina, eikä se leviä samalla tavalla kuin niin kutsuttu klassinen scrapie.

Scrapie kuuluu samaan tautiryhmään BSE:n eli hullun lehmän taudin kanssa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.