Suomalaislääkäri kehuu bussiturman uhrien saamaa hoitoa

Aurinkorannikon bussiturman uhrit ovat suomalaislääkärin mukaan saaneet Espanjassa hyvää hoitoa.

Ylilääkäri Ari Leppäniemi Husista tutustui sairaalassa olevien suomalaisten tilanteeseen paikan päällä ja oli tyytyväinen espanjalaisten kollegoidensa hoitoratkaisuihin.

- Espanjan suuronnettomuusvalmius on tämän perusteella hyvä, samoin maan ensihoito- ja sairaalahoitotaso. Espanjalaiset lääkärit ovat toimineet erittäin hienosti.

Ainoa merkittävä ongelma on hänen mukaansa ollut se, että lääkäreillä ja potilailla ei ole yhteistä kieltä. Monet Aurinkorannikon lääkäreistä puhuvat vain espanjaa.

- Tämä herätti luonnollisesti ahdistusta, kun potilaat eivätkä omaiset oikein tiedä, mitä on tapahtumassa. Espanjassa ei sairaaloihin muutenkaan ulkopuoliset pääse helposti.

Leppäniemi kertoo, että Suomen ulkoministeriö ja konsulaatti ottivat kuitenkin yhteyttä espanjalaisiin virkaveljiinsä, jotta suomalainen hoitohenkilökunta pääsi katsomaan potilaita viivytyksettä.

Leppäniemi kiittelee myös matkanjärjestäjän toimintaa. Bussiturman uhrit olivat Aurinkomatkojen asiakkaita.

- Matkanjärjestäjän edustajat olivat paikalla, ja heillä oli jo valmiina listat bussissa olleista ja heidän hoitopaikoistaan.

Leppäniemen mukaan sunnuntai-iltana muodostettiin kokonaiskuva potilaiden henkilötiedoista ja voinnista. Suomalaisia oli kuudessa eri sairaalassa.

- Tähtäimenä oli, että mahdollisimman moni saatiin Suomeen tänään tulleella koneella. Mitään lääketieteellisiä riskejä ei kuitenkaan otettu, vaan koneeseen tulivat he, jotka eivät tarvinneet paaripaikkaa.

Leppäniemi korostaa, että tällaisen onnettomuuden selvittelyssä on aina mukana valtava määrä väkeä. Hänen mukaansa kaikki mukana olleet toimivat tilanteen vaatimalla tavalla.

- Tämä monimutkainen palapeli tiukkoine aikatauluineen onnistui hyvin, kiitos muun muassa Aurinkomatkojen ja sekä paikallisen että Suomen Punaisen Ristin toiminnan.

Myös Finnairin järjestämät kuljetukset ovat Leppäniemen mukaan loistava osoitus yhtiön joustavuudesta ja järjestelykyvystä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat