Suomalaiskokousta uhkasi itsemurhaisku Somalimaassa

Kirkon Ulkomaanavun järjestämässä rauhankokouksessa oli vakava pommi-iskun vaara viime sunnuntaina.

Rauhankokoukseen osallistujat olivat vaarassa joutua iskun kohteiksi Somalimaan Hargeisassa.

Kokouksen henkilökunta kiinnitti huomiota kahteen kokouksessa olleeseen, hermostuneesti käyttäytyneeseen mieheen, joiden huoneesta löytyi useita kiloja räjähteitä. Epäillyt on pidätetty.

Kokouksessa oli sata uskonnollista ja perinteistä johtajaa ympäri Somaliaa. Heidän tarkoituksenaan oli keskustella laajasti Somalian rauhankysymyksistä ja niistä toimista, joilla he voivat tukea rauhanponnisteluja.

Myös Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtajan Antti Pentikäisen oli tarkoitus osallistua rauhankokoukseen, mutta matka peruuntui tapahtumasta johtuen.

Kirkon Ulkomaanapu korostaa tiedotteessaan, että pommi-iskun estämisestä on kiittäminen paikallisten turvallisuusviranomaisten toimia ja kokouksen järjestäjien tarkkaavaisuutta.

- Avustustyöntekijöiden turvallisuus kenttätyössä on heikentynyt dramaattisesti viimeisten vuosien aikana, sanoo Kirkon Ulkomaanavun kansainvälisten työn johtaja Jouni Hemberg.

Somalian pohjoisosassa sijaitseva Somalimaa on julistautunut itsenäiseksi, mutta mikään maa ei ole tunnustanut sen itsenäisyyttä. Somalimaassa on verraten rauhallista verrattuna Etelä-Somaliaan.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat