Suomalaisjääkiekkoilijat Saara Tuominen ja Heidi Pelttari viettivät tiistai-iltapäivää harvinaisen arvovaltaisessa seurassa. Yhdysvaltain yliopistomestaruuden päättyneellä kaudella Minnesota-Duluthin joukkueessa voittaneet Tuominen ja Pelttari olivat presidentti George W. Bushin vieraina Valkoisessa talossa.
Bushilla on tapana kutsua yliopistosarjojen mestarijoukkueet Valkoiseen taloon, pitää joukkueille puhe ja vaihtaa pari sanaa mestarien kanssa.
Pelttari pääsi lähikontaktiin mahtimiehen kanssa, kun Bush tuli onnittelemaan suomalaispuolustajaa kädestä pitäen.
- Isä sanoi minulle, että muista suoristaa sitten Bushin kravattia, jos hän tulee juttelemaan. Siis samalla tavalla kuin presidentti Halonen joskus teki. Se jäi nyt kuitenkin tekemättä, jäädyin ja kiitin vain onnitteluista. Ensi kerralla sitten, Pelttari hekotti.
Minnesota-Duluthin pelaajat viettivät Valkoisessa talossa reilut kolme tuntia. Opastetun kierroksen jälkeen ohjelmassa oli Bushin puhe ja yhteiskuva Valkoisen talon isännän kanssa. Naisten jääkiekkojoukkueen lisäksi presidentin vieraana oli 18 muuta eri lajien mestarijoukkuetta.
Minnesota-Duluth vei Bushille lahjaksi joukkueen pelipaidan.
- Bush vaikutti oikein lupsakalta. Välillä kävi mielessä, että voiko tuo mies todella olla Yhdysvaltain presidentti, niin rennosti hän iski juttua, joukkueensa kapteenina viime kaudella toiminut Tuominen kertoi.
- Hän tuntui olevan kova urheilumies ja kertoi puheessaan arvostavansa kovaa työtä, jota tarvitaan menestykseen, Tuominen jatkoi.
Filppula odottaa kutsua
Sekä Tuominen että Pelttari jatkavat ensi kaudella Minnesota-Duluthin paidassa. Kapteeni Tuomisen mukaan joukkueella on erittäin hyvät mahdollisuudet saada kutsu Valkoiseen taloon mestarijoukkueena myös ensi vuonna.
Seuraavaksi kutsun suomalaisurheilijoista Valkoiseen taloon saanee kuitenkin Stanley Cupin Detroitin riveissä voittanut Valtteri Filppula. Presidentti Tarja Halonen on ollut Bushin vieraana Valkoisessa talossa viimeksi keväällä 2002.
(MTV3-STT)