Suomalaisjoukkoja Naton rauhankumppanuus-harjoitukseen

Porin Prikaatin kouluttama, puolustusvoimien ensimmäinen valmiusjoukkokomppania osallistuu Naton rauhankumppanuus harjoitukseen Norjassa toukokuun lopulla. Harjoitukseen osallistuu joukkoja vain kaikista pohjoismaista.

Harjoituksen alussa on koulutusvaihe, jonka aikana pohjoismaiset komppaniat sekoitetaan keskenään siten, että koulutus tapahtuu monikansallisissa yksiköissä. Tarkoituksena on totuttaa miehet kansainväliseen toimintaan vieraiden kansallisuuksien kesken.

Harjoitustilanne on luotu täysin kuvitteelliseksi siksi, ettei haluta sitoa joukkojen harjoitusta mihinkään olemassaolevaan kansainväliseen tilanteeseen. Harjoituksessa halutaan kouluttaa joukoille sisäisiä toimintoja riippumatta mahdollisesta tulevasta toimintaympäristöstä.

Harjoitus järjestetään Pohjois-Norjassa Bardufossin eteläpuolella 20.-30. toukokuuta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat