Suomalaisilta paljon jätettä kaatopaikalle

Suomessa kaatopaikalle päätyy yhä puolet yhdyskuntajätteistä, kertoo EU:n tuore jätetilasto. Sen sijaan parhaimmin jätteensä hyödyntävissä maissa jätteistä viedään kaatopaikalle vain muutama prosentti.

Koko EU:n keskiarvo on 40 prosenttia. Jätetilaston tiedot ovat vuodelta 2008.

Tehokkaimmin jätteiden kierrätys toimii maissa, joissa on laaja julkinen vastuu yhdyskuntajätehuollossa. Esimerkiksi Alankomaissa, Saksassa, Ruotsissa, Itävallassa, Tanskassa ja Belgiassa yhdyskuntajätteistä korkeintaan viisi prosenttia joutuu kaatopaikalle, kertoo Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Markku Salo.

Eniten jätettä rahdataan kaatopaikoille muun muassa monissa Itä-Euroopan maissa, joissa jätehuolto on yksityisten yritysten hoidossa. Esimerkiksi Puolassa kaatopaikan täytteeksi päätyy 87, Romaniassa 99 ja Bulgariassa täydet sata prosenttia jätteistä.

Suomessakin on jätteiden kierrätyksessä ja energiahyödyntämisessä Salon mukaan edelleen paljon tehtävää.

Jätelaitosyhdistys edustaa kuntien jätelaitoksia ja jätehuoltoyhtiöitä.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat