Suomalaisille oma kylmäopas

Suomalaiset ovat saaneet oman kylmäoppaansa. Sen on tuottanut Työterveyslaitoksen kylmätyöohjelma. "Rati riti ralla-tuli talvi halla" -oppaassa nykyinen kylmään liittyvä tieto esitetään lyhyesti ja yleiskielellä. Opas julkistettiin tänään Oulussa.
-Opas sisältää tietoa kylmän vaikutuksista ihmiseen sekä kylmään liittyvistä sairauksista ja oireista. Siinä on myös neuvoja kylmähaittojen ehkäisystä ja kylmältä suojautumisesta, kertoo kylmätyöohjelman johtaja, tutkimusprofessori Juhani Hassi. Vaikka suomalaiset ovat sopeutuneet elämään pohjoisissa olosuhteissa, aivan ongelmatonta kylmässä eläminen ei Hassin mukaan kuitenkaan ole.
-Kylmä voi heikentää ihmisen toimintakykyä, aiheuttaa sairauksia, vaikeuttaa sairausoireita tai aiheuttaa vaurioita, hän sanoo. Suomalaisilla on runsaasti kokemusperäistä tietoa kylmästä. Siitä huolimatta suojautuminen on usein epätarkoituksenmukaista ja kylmän terveyshaitat ovat yleisiä.
-Kylmäkokemukset eivät siirry välttämättä perimätietona nuoremmille esimerkiksi kaupungeissa, Hassi lisää.

Paleltumat hyvin yleisiä

Viimeisin tutkimustieto on osoittanut paleltumien olevan hyvin yleisiä. Suomalaisista 4-20 prosenttia on iästä ja sukupuolesta riippuen ilmoittanut saaneensa elämänsä aikana yhden paleltuman. -Lisäksi kylmässä esiintyy runsaasti erilaisia tuntemuksia ja oireita, kuten valkosormisuutta, hengenahdistusta, rintakipuja ja rytmihäiriöitä, Hassi vahvistaa.

Oppaasta on erityisen kiinnostunut muun muassa puolustusvoimat. -Heillä on olemassa ohjeisto, joka tulee nyt uudistettua ajan tasalle. Varusmiespalveluksessa olevista jopa 45 prosenttia on saanut jonkinlaisia paleltumia. Ne kohdistuvat yleensä kasvoihin ja jalkoihin, Hassi sanoo.

Kylmätutkimus jatkuu rakennustyömaalla

Työterveyslaitoksen kylmätyöohjelma jatkuu oppaan julkistamisesta huolimatta. Oulussa tutkitaan kerrostalon rakennustyömaata, jossa työskentelee noin 50 rakentajaa. Lisäksi kohderyhmiin kuuluvat työterveys- ja työsuojeluhenkilöstö sekä rakennusliikkeen alue- ja keskijohto.
-Tavoitteena on yksilöidä kylmään liittyvät työterveys- ja turvallisuusriskit työn eri vaiheissa. Tarkoitus on myös muuttaa helposti korjattavia tapakäytäntöjä ja osoittaa korjaustarpeet muiden kylmäohjelmien hallitsemiseen, professori Hassi sanoo. Ohjelman tavoitteena on tuottaa myös välineitä yksilölliseen kylmävasteiden selvittämiseen sekä kylmän aiheuttaman riskin hallitsemiseen.
-Työntekijöitä koulutetaan ja kehitetään hallitsemaan ja tuntemaan kylmän aiheuttamat riskit. Työterveys- ja työsuojeluhenkilöstö saa puolestaan valmiudet ja välineet opastaa ja ohjata eri työvaiheissa ja -oloissa, Hassi lisää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat