Suomalaisilla on vahva auttamisen halu

Suomalaisilla on vahva auttamisen halu

Helsingissä järjestetään tänään ja huomenna Suomen tähän mennessä suurimmat vapaaehtoistyön messut. Yli 50 järjestöä esittelee Kampin palvelukeskuksessa satoja vapaaehtoistyön muotoja.

- On positiivista, että järjestöt tulevat yhteen ja verkostoituvat. Se kertoo myös siitä, että järjestösektori on aktiivinen ja herättää myös uutta intoa ihmisissä, toteaa vapaaehtoistyötä tutkinut dosentti Anne-Birgitta Pessi Helsingin yliopistosta.

MTV3:n Huomenta Suomessa vieraillut Pessi kertoo, että vapaaehtoistyötä tekevien joukossa on hyvin laaja kirjo suomalaisia.

- Miehet, naiset ja eri ikäiset suomalaiset ovat yllättävän tasaisesti edustettuina vapaaehtoistoiminnassa.

Pessin mukaan suomalaisilla on vahva auttamisen halu, joka nousee esille myös kansainvälisissä vertailuissa.

- Jos kysytään suomalaisilta, miksi he ovat mukana vapaaehtoistoiminnassa, niin kyllä keskeiseksi motiiviksi nousee auttamisen halu, halu tehdä jotain hyvää ja hyödyllistä. Esille nousevat myös myötätunto ja velvollisuudentunto. Monilla on myös ylimääräistä aikaa ja he haluavat mielekästä tekemistä, Pessi kuvailee.

Valtaosa on vapaaehtoistyötä tekevistä opiskelee tai tekee päivätyötä ja haluaa vielä sen lisäksi tehdä jotain yhteisten asioiden eteen.

Kim Anjala on mukana Pienperheyhdistyksen mieskaveritoiminnassa.

- Meillä on monenlaista pienperheitä tukevaa toimintaa, autamme perheitä, joilta puuttuu jompi kumpi vanhempi. Itselläni ei ole lapsia, joten tämä oli hyvä tapa saada elämään kivat lapset, joiden kanssa viettää aikaa.

Anjalan mukaan vapaaehtoistoiminnan kautta on löytynyt myös mukava sosiaalinen ryhmä.

- Tuki, jonka sieltä saa, on valtava, Anjala summaa.

Lue myös:

    Uusimmat