Suomalaisia pedofiilituristeja jopa satoja – vain murto-osa saadaan kiinni

2-3 miljoonaa lasta joutuu vuosittain matkailijoiden seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi. Poliisin arvion mukaan hyväksikäyttäjissä on kymmeniä ellei satoja suomalaisia.  

Ulkomailla alaikäisten hyväksikäyttöön syyllistyvistä suomalaisista tulee vuosittain 5-15 ilmoitusta, mikä keskusrikospoliisin rikoskomisarion Sari Saranin mukaan edustaa "hyvin pientä osaa" suomalaisista lasten hyväksikäyttäjistä.  

Saranin mukaan Suomessa lapsiseksiturismin torjuntaan on suunnattu suhteellisesti vähemmän resursseja kuin monissa muissa maissa.

Nykyisellään lapsiseksiturismin vastainen taistelu on paljolti ulkomailta tulevien vihjeiden varassa eikä omaan tiedonhankintaan ole juuri resursseja. Sama pätee myös muihin lasten hyväksikäyttörikoksiin, kuten lapsipornon levittämiseen.  

- Suomessa pedofiilin on hyvä olla - kiinnijäämisriski on pieni, Sarani arvioi.  

Vaiettu ongelma  

Reilun matkailun yhdistys julkisti tänään lapsiseksiturismista tiedottavan Liian pahaa ollakseen totta -kampanjan, jolla halutaan lisätä matkailijoiden ja matkailualalla toimivien tietoisuutta usein vaietusta ongelmasta.  

- Lapsiseksiturismista ei kauheasti haluta puhua. Se on aika kamala aihe, sitä ei haluta nähdä eikä siihen osata puuttua, hankepäällikkö Tytti McVeigh perustelee nettikampanjaa.  

McVeighin mukaan tiedottaminen on paikallaan senkin vuoksi, että kaikki matkailijat eivät tiedä, että ulkomailla tehdystä alaikäiseen sekaantumisesta voidaan aina nostaa syyte Suomessa, vaikka tekoa ei olisikaan kriminalisoitu tekomaassa.  

Myöskään kaupallisen seksin ikärajoista ei aina tiedetä.  

- Suomessa suojaikäraja on muuten 16 vuotta, mutta kaupallisen seksin ostaminen on rikos, jos myyvä osapuoli on alle 18-vuotias. Tätä ikärajaa sovelletaan myös ulkomailla ja sen rikkomisesta voidaan tuomita Suomessa.  

Myös lähellä Suomea  

McVeighin mukaan lapsiseksiturismi on globaali ilmiö, jonka taustalla vaikuttavat muun muassa köyhyys, koulutuksen puute ja lukutaidottomuus.  

Kaakkois-Aasiassa lapsiseksiturismi on ollut ongelma muun muassa Thaimaassa. Tiukentuneen lainsäädännön ja valvonnan vuoksi ongelma on jossain määrin siirtynyt alueen muihin köyhiin maihin kuten Kambodzhaan, Laosiin, Filippiineille ja Vietnamiin.  

- Lapsiseksiturismia esiintyy myös lähellä meitä. Venäjällä ja Virossa suomalaisten osuus on suurempi kuin kaukaisemmissa kohteissa, McVeigh sanoo.  

Pedofiiliturismia vastaan kamppailevien kansalaisjärjestöjen mukaan ongelma ei ole esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa lainkaan pienenemään päin. Internet on McVeighin mukaan entisestään vaikeuttanut lapsiseksiturismin vastaista kamppailua.  

- Ei ole mitenkään epätyypillistä, että turisti ostaa lapsen jo ennen kuin lähtee kotimaastaan.  

Matkanjärjestäjät tiukkoina  

Matkailualan yritykset ovat lähteneet innolla mukaan ulkoministeriön rahoittamaan Liian pahaa ollakseen totta -kampanjaan.  
Matkanjärjestäjät ovat kouluttaneet henkilöstöään havaitsemaan lapsiseksiturismiin liittyviä piirteitä ja toimimaan bisneksen lopettamiseksi kohteissaan.  

Apollomatkojen johtajan Eva Torran mukaan yhtiössä vallitsee nollatoleranssi lapsiseksitapausten suhteen, kun se valitsee yhteistyöhotellejaan.  

- Yksikin epäilys merkitsee yhteistyön välitöntä loppumista.  

Lue myös:

    Uusimmat