Suomalaisia mukana EU:n Connect-kulttuurihankkeissa

Kymmenen suomalaista kulttuuri- ja taidealan toimijaa on valittu mukaan EU:n Connect-hankkeisiin. Niissä yhdistetään kulttuuria ja koulutusta sekä tutkimusta ja uutta teknologiaa.

Euroopan komissio myönsi tukea 31 hankkeelle, joista kahdessa suomalaiset ovat pääjärjestäjinä. Toinen hankkeista on kansainvälinen Voices of Europe -nuorisokuoroprojekti, jossa pääjärjestäjänä on Helsingin kulttuurikaupunkisäätiö. Yhteistyökumppanit ovat viidestä Euroopan ensi vuoden kulttuurikaupungista.

Suomen Kuvanveistäjäliitto puolestaan järjestää Heart-yhteistyöhankkeen, jossa on mukana 16 taiteilijaa Euroopan eri kaupungeista. Hankkeeseen liittyy työpajoja, kaupunkitaideteoksia ja verkko-osuus. Mukana on taiteilijoita Espanjasta, Belgiasta, Ranskasta ja Tshekin tasavallasta.

Lisäksi yhteisjärjestäjinä tukea saivat Helsingin ammattikorkeakoulu, Västnyländska Ungdomsringen rf/Tryckeriteatern, Oulun Elokuvakeskus ry, Uuden tanssin keskus Zodiak, Lapin taidetoimikunta, Sibelius-Akatemia sekä Espoon-Vantaan teknillisen ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutti.

Connect-hankkeissa on mukana yhteensä 176 järjestäjää Euroopan maista. Komission tuki hankkeille on runsaat seitsemän miljoonaa euroa eli noin 42 miljoonaa markkaa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat