Suomalaishoitaja vie apua Ebola-alueelle – "uran vakavin paikka"

Lentoaseman lähettyvillä sijaitsevan hotellin aulassa vastaan astuu iloinen ja vain hieman jännittyneen oloinen sairaanhoitaja Virpi Teinilä. Hän on lähdössä keskiviikkona Sierra Leoneen kansainvälisen Punaisen Ristin Ebola-klinikalle. Ebolaan sairastuneiden hoitamiseen keskittyvä klinikka sijaitsee Kenemassa, joka on yksi Ebolan pahimmin runtelemista alueista.

– Tulen ottamaan tämän hyvin vakavasti, että sen verran erilainen tehtävä on, missä aikaisemmin olen ollut, hän sanoo. Aiemmin Teinilä on työskennellyt katastrofialueilla Pakistanissa, Zimbabwessa ja useita kertoja Haitilla, mutta pahoilla epidemia-alueilla hän ei ole ollut.

– Kolera-alueella kyllä, mutta tämä Ebola-tehtävä on ihan ensimmäinen kerta, kun näin vakavaan tilanteeseen olen menossa, hän sanoo.

Ihmisten hätä ajaa kuitenkin terveydenhuollon ammattilaisen auttamaan.

– Avustustyöntekijänä olen sen takia lähdössä, että menen tukemaan sinne paikallista terveydenhuoltoa ja auttamaan, että tämä epidemia saataisiin kuriin, hän sanoo. 

Suojattuna päästä varpaisiin

Sierra Leonessa Teinilä saa lisäkoulutusta maailman terveysjärjestö WHO:lta virukselta suojautumiseen.

– Siellä on erittäin tarkat suojavarusteet mitä käytetään potilashoitotyössä, että silloin on ihan peitettynä päästä varpaisiin ja vielä sen jälkeen suoritetaan desinfektio. Siihen tulen saamaan vielä käytännön koulutusta paikan päällä, hän kertoo.

Ebola-operaatioon osallistuu Suomen lisäksi, Norjan, Espanjan ja Englannin Punaisten Ristien avustustyöntekijöitä. SPR:llä on jo avustustyöntekijöitä Ebolasta kärsivissä maissa. Sierra Leonessa työskentelee jo logistikko ja Liberiassa terveydenhuollon asiantuntija. Kansainvälistä apua tarvitaan, sillä alueella on suuri hätä.

– Me osallistumme hoitotyöhön samalla lailla kuin muutkin, siten hälvennämme niitä pelkoja ja epäluuloja, mitä tähän sairauteen liittyy. Oikealla varustuksella ja suojauksella tartuntavaara on äärimmäisen pieni, sanoo Teinilä.

Vanhemmat ymmärtävät

Hän pitää tärkeänä sitä, että avustustyöntekijät pystyvät esimerkillään jakamaan tietoa ja viestittämään, miten asiaan pitää suhtautua. Ennen lähtöään Teinilä on käynyt keskustelun niin vanhempiensa kuin ystäviensä kanssa.

– Vanhempani ymmärtävät, että minulla on halu osallistua avustustyöhön. Osa ystävistäni on ihmetellyt, että onko sinne pakko mennä. Toiset taas ovat sanoneet, että kyllä mä tiesin, että sä sinne lähdet. He tietävät kuitenkin kuinka tärkeä tämä tehtävä on, sanoo Teinilä.