Suomalaishoitaja mers-viruksen riivaamassa Riadissa: Hengityssuojia katukuvassa

Leikkaussalihoitajana Saudi-Arabiassa työskentelevä Soile Haapalainen kertoo, että jotkut pelkäävät mersiä paljon, kun toiset eivät tiedä siitä mitään. 

Mers ei leviä yhtä helposti kuin sars

– Mers tulee sanoista Middle East Respiratory Syndrome. Se on hengitysteihin iskevä koronavirus, johon ei ole parannuskeinoa tai rokotetta. Virukseen kuolee eri arvioiden mukaan 30–40 prosenttia tartunnan saaneista.
– Mers ei leviä yhtä helposti kuin Aasiasta 2003 löydetty sars-virus, mutta sitä pidetään sarsia tappavampana.
– Taudinkuvaan on kuulunut kuumetta, yskää ja hengenahdistusta sekä joissakin tapauksissa munuaisten vajaatoimintaa. Useilla sairastuneilla on todettu myös ripulia.
– Tartuntalähteestä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Sekä WHO:n että Euroopan tautikeskuksen riskiarvio viittaa siihen, ettei virus tarttuisi henkilöstä toiseen kovin herkästi. Todennäköisimpänä tartunnan lähteenä pidetään kameleita.

Lähteet: 
http://www.thl.fi/fi_FI/web/infektiotaudit-fi/koronavirus

– Kuulin tänään, että ilmeisesti yhdellä osastolla on hoidossa yksi tartuntatapaus. Osasto on suljettu, ja siellä on vain yksi potilas, Haapalainen kertoo STT:lle puhelimessa.

Haapalaisen työpaikka on King Faisal Specialist Hospitalissa pääkaupunki Riadissa. Mersin oireista on tullut tietoa sähköpostiin, ja torstaina osastolla asiasta järjestetään tiedotustilaisuus. Käsihygieniasta on muistutettu.

– Tänään olemme sovitelleet hengityssuojaimia. Jos on kuumeen ja flunssan oireiden lisäksi vielä ripulia, ei saa tulla töihin.

Haapalainen kertoo, että katukuvassa on näkynyt hengityssuojia enemmän kuin ennen.

– Onhan se pelottava ja inhottava tauti, mutta en ole peloissani hyppäämässä lentokoneeseen ja tulossa Suomeen. Jatkan elämääni niin kuin normaalisti.  

Lue myös:

    Uusimmat