Suomalaiset yöpyvät eniten Helsingissä ja New Yorkissa

Suomalaisten suosituin matkakohde on oma pääkaupunki. Hotels.comin varaussivustoilla tehtyjen varausten mukaan suomalaiset viettävät Helsingin jälkeen mieluiten hotelliyönsä New Yorkissa Yhdysvalloissa.

Hotels.com julkaisee säännöllisesti Hotel Price Index -hotellihinnaston, jossa vertaillaan hotellien keskimääräisiä hintoja ja matkustustrendejä eri puolilla maailmaa. Joulukuussa julkaistussa hinnastossa vertailtiin hotellihintoja heinäkuun alusta syyskuun loppuun. Tänä ajanjaksona suomalaiset varasivat hotelliyönsä useimmiten Helsingistä ja maksoivat huoneestaan keskimäärin 117 euroa. Pääkaupungin keskimääräiset hinnat olivat pysyneet samoina verrattuna edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan.

Kaikista kaupungeista Tampere oli suomalaisten toiseksi suosituin kotimaan matkakohde - ja kaiken kaikkiaan kolmanneksi suosituin matkakohde, kun taas Turku sijoittui vasta sijalle 14. Keskimääräinen hinta hotelliyöltä Suomessa on 113 euroa. Vuonna 2007 samana ajanjaksona keskihinta oli 114 euroa, eli hinnat ovat hieman laskeneet.

Iso Omena houkuttelee heikolla dollarilla

New York oli suomalaisten suosituin ulkomaankohde ja toiseksi suosituin matkakohde vuoden 2008 kolmannella neljänneksellä. Entistä useampi matkailija valitsi New Yorkin heikon dollarin takia, jonka johdosta kaupungin tarjoamat ostosmahdollisuudet houkuttelivat entistä enemmän.

New Yorkin keskihinta verrattuna edellisvuoteen laski 224 eurosta 219 euroon. Muita suomalaisten suosimia kaupunkikohteita olivat Tallinna, Lontoo, Tukholma, Rooma, Riika, Kööpenhamina ja Pariisi.

Suomalaisten TOP 10 -kaupungeista edullisimmat hotellien keskihinnat löytyvät Tallinnasta ja Riikasta. Riikassa keskihinta on laskenut edellisvuoteen verrattuna 13 prosenttia, 87 eurosta 76 euroon. Tallinnassa hinnat puolestaan laskivat maltillisemmin seitsemän prosenttia, 85 eurosta 79 euroon.

Muut pohjoismaalaiset eivät suosi Suomea

Ruotsin, Norjan ja Tanskan HPI-hotellihinnastoissa kunkin maan pääkaupunki oli suosituin kohde, kuten Suomessakin. Kaikissa muissa Pohjoismaissa Lontoo oli kuitenkin toiseksi suosituin kohde, toisin kuin suomalaisten suosima New York. Suomalaisten TOP 20 -kohteisiin mahtuivat Tukholma, Oslo ja Kööpenhamina, mutta Helsinkiä ei löydy minkään muun Pohjoismaan TOP 20 -listalla.

HPI–hotellihinnasto perustuu Hotels.com-sivustolla tehtyihin varauksiin. Esitetyt hinnat ovat keskimääräisiä hintoja kahden hengen huoneelta per yö. Vertailun hinnat eivät ole hotellien listahintoja vaan asiakkaiden maksamia hintoja.

Hinnaston vertailuun kuului kaikkiaan 68 000 hotellia yli 12 500 kohteessa. Vertailua voi pitää kattavana, sillä Hotels.com on sekä asiakasmäärältään että listattujen hotellien määrällä mitattuna maailman johtavia varaussivustoja.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat