Suomalaiset viljelijät Euroopan nuorimpia

Suomalaiset viljelijät ovat Euroopan nuorimpia. Euroopan Unionin viljelijöistä yli puolet on yli 55-vuotiaita, kun Suomessa yli 55-vuotiaita on vain neljännes. Suomen noin 100 000 viljelijästä alle 35-vuotiaita on reilut 16 000.

Tiedot ilmenevät tuoreesta EU:n maatalouden rakennetutkimuksesta. Suomessa tutkimuksen teki maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Tutkimuksen tiedot ovat vuodelta 1995.

Maatalous työllistää selvityksen mukaan EU:ssa runsaat 15 miljoonaa ihmistä. Suomessa maatalous työllistää hieman alle 300000 ihmistä eli noin 1,8 henkeä tilaa kohti. Suomessa, Kreikassa ja Italiassa lähes kaikki työllistetyt ovat perheenjäseniä, kun esimerkiksi Tanskassa, Britanniassa ja Hollannissa perheenjäsenten osuus on noin kolme neljännestä.

Käytössä olevan maatalousmaan ala tilaa kohti on EU:ssa keskimäärin 17,5 hehtaaria. Suomessa aktiivitilojen keskimääräinen ala on 21,7 hehtaaria. Esimerkiksi Ruotsissa vastaava luku on 34,4 hehtaaria ja Ranskassa 38,5 hehtaaria. Yli sadan peltohehtaarin tiloja on EU:ssa keskimäärin 2,9 prosenttia ja Suomessa 0,8 prosenttia. Ruotsissa vastaava luku on 6,3 prosenttia.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat