Mainos

Suomalaiset tyytymättömiä matkapuhelinoperaattoreihin

Asiakaspalvelusta yksikään operaattori ei saanut kiitosta.

Suomalaisten tyytyväisyys matkapuhelinoperaattoreihin on pudonnut alimmalle tasolleen sitten vuoden 1999. Pohjoismaista ja Baltian maista tyytyväisimpiä kännykkäasiakkaita ovat liettualaiset. Norjasta löytyy tyytymättömimmät.

Ruotsin laatuyhdistyksen ja Tukholman kauppakorkeakoulun EPSI Rating -tutkimuksen mukaan enää 69 sadasta suomalaisasiakkaasta on tyytyväisiä operaattoriinsa, kun vuonna 1999 tyytyväisiä oli 74.

Heikoiten vertailussa selvisi Sonera, jonka hinnoittelu herätti tyytymättömyyttä muita enemmän. Tyytyväisimpiä oltiin pieniin operaattoreihin kuten Saunalahteen ja Kolumbukseen. DNA selvisi suurista operaattoreista parhaiten. Elisa nosti ainoana suurena operaattorina asiakastyytyväisyyttään.

Tekniseen laatuun olivat tyytyväisiä lähes kaikkien operaattoreiden asiakkaat. Sen sijaan yhdenkään operaattorin asiakaspalvelu ei kerännyt kiitoksia. Lähes puolet matkapuhelinasiakkaista ei jaksa enää valittaa operaattoreille, vaikka heillä olisi siihen aihetta.

EPSI-tutkimukseen osallistui 250 yksityisasiakasta kultakin operaattorilta.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.