Suomalaiset turvaavat nyt Facebook-rauhaa

Yli 700 miljoonaa Facebook-käyttäjää saa viikon sisällä suojaa suomalaisesta Web of Trust- innovaatiosta, joka varoittaa epäilyttävistä nettilinkeistä.

Kun jatkossa klikkaa haitalliseksi epäillylle sivulle johtavaa linkkiä, palvelu varoittaa käyttäjää Web of Trustin keräämän mainetiedon perusteella. Varoitusten uskotaan parantavan merkittävästi Facebookin turvallisuutta.

Maineluokitukset perustuvat verkkosurffaajien kokemuksiin. Suomalaisen WOT Services Oy:n ylläpitämällä ilmaisella palvelulla on yli 20 miljoonaa käyttäjää ympäri maailmaa.

Tällä hetkellä WOT:n käyttäjät ovat arvioineet noin 31 miljoonan verkkopalvelun maineen. Näistä noin viiden miljoonan on arvioitu sisältävän tietojenkalastelua, epäluotettavaa sisältöä, huijaavan käyttäjiä tai olevan muulla tavoin haitallisia.

Käyttäjälähtöinen palvelu huomaa myös vaaroja, jotka jäävät automatisoituun teknologiaan perustuvilta turvallisuusratkaisuilta huomaamatta, kuten esimerkiksi epärehellisyys verkkokaupoissa ja lapsille sopimaton sisältö.

Palvelun käyttäjät näkevät maineluokitukset Facebookin ohella myös esimerkiksi Googlen hakutuloksissa, sähköpostien linkeissä, Twitterissä ja lyhennettyjen verkko-osoitteiden yhteydessä. Jokainen käyttäjä voi myös osallistua verkkosivujen arviointiin. Palvelu huolehtii arviointien luotettavuudesta laskemalla niille painokertoimen käyttöhistorian perusteella. Palvelun saa käyttöönsä lataamalla selaimeensa ilmaisen WOT-lisäosan.

Yhdysvalloista palvelu tulee käyttöön tänään, muualla maailmassa noin viikkoa myöhemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat