Suomalaiset tekivät maailmanluokan animaatioelokuvan

Suomalaiset ovat saaneet valmiiksi ensimmäisen kansainvälisen tason animaatioelokuvan Niko - lentäjän poika. Lokakuussa ensi-iltaan tuleva perhe-elokuva on myyty jo nyt yli sataan maahan. Sitä on tehty viidessä maassa ja elokuvan kuuden miljoonan euron budjetti on nelinkertainen suomalaiseen keskivertoelokuvaan verrattuna.

Niko-elokuvassa esimerkiksi kuvataan yksinhuoltajaperhettä ja juodaan ohralientä, mutta se on myös jännittävä ja liikuttava kasvutarina sankari-isää etsivästä poropojasta.

- Mä ajattelin, että sellaista ei ole lastenleffoissa nähty ja mun mielestä tavallaan ne suuret tunteet, jotka saatiin pidettyä mukana, niin on ehkä se suurin ero mulle, jos mä vertaan tätä isoihin jenkkituotantoihin, luonnehtii Niko-elokuvan ohjaaja Kari Juusonen.

Tänään medialle esiteltiin elokuvan suomalaiset äänet ja elokuva näytettiin ensimmäistä kertaa. Nikossa nähdään esimerkiksi animaatiohistorian ehkä luonnollisin lumi. Suomalaisuuden näkyminen oli työryhmälle tärkeää.

- Luonnon tuonti aidon tuntuisena, että se tuntuu suomalaisten tekemältä ja suomalaiselta luonnolta, elokuvan haasteista kertoo Art Director Mikko Pitkänen.

Idea on suomalainen, samoin esimerkiksi pääohjaaja ja päästudio. Mutta kun tuottajamaita on neljä, Suomen lisäksi Saksa, Tanska ja Irlanti, voimakkaatkin ideat vesittyvät helposti kompromisseiksi. Elokuvan tuottaja, Anima Vitaen Petteri Pasanen vakuuttaa kuitenkin, että elokuva on syntynyt hyvässä hengessä.

- Meillä ei ole sellaisia primadonnia ollut tässä, jotka haluaa olla "minä itse" eli mä väitän, että meidän tapauksessa kompromissit on ollut hyviä, Pasanen kuittaa.

- Luovuudelle kaikkein paras muusa on rajoitukset. Sen on mainosmaailmassa oppinut: tiukat aikataulut, tiukat rajat, missä pitää tehdä, ja silloin rupee päässä raksuttamaan, että okei mä en voi saada tota, mutta tän mä voin tehdä hyvin ja se on se tapa, millä koko toi leffaprosessi on tehty.

Onnistuneesta esimerkistä toivotaankin nyt tienaukaisijaa suomalaiselle animaatio-osaamiselle.

Lue myös:

    Uusimmat