Suomalaiset tappoivat tuhat neuvostovankia jatkosodassa

Tuoreen tutkimuksen mukaan Suomessa tapettiin jatkosodan aikana yli 1000 neuvostovankia.

Kaikista jatkosodan aikana kuolleista neuvostosotavangeista ammuttiin yli viisi prosenttia, sanoo dosentti Antti Kujala sanomalehti Keskisuomalaisessa. Kujala arvioi, että lisäksi 200 vankia ehdittiin ampua ennen heidän rekisteröimistään.

Kujalan mukaan luku on kansainvälisesti varsin korkea. Hänen mukaansa syinä sotavankisurmiin olivat muun muassa huono muonatilanne, leirien löyhä kuri, venäläisviha sekä vartijoiden psyykkiset ongelmat.

Uusi tutkimustieto ei Kujalan mielestä kuitenkaan muuta kuvaa suomalaissotilaista, sillä surmia teki vain pieni vähemmistö.

- Useissa tapauksissa vartijoiden joukossa oli mielenterveydeltään järkkyneitä, alkoholisteja tai morfinistejä, jotka olivat haavoittuneet.

Kujalan pian julkaistava kirja on osa Kansallisarkiston vuonna 2004 aloittamaa laajempaa Suomen sotavankeja ja ihmisluovutuksia käsittelevää tutkimusta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat