Suomalaiset surevat joulun kuluja

Rahojen riittävyys näyttää huolettavan jouluun valmistautuvia suomalaisia viime vuotta enemmän. Suomalaisen Työn Liiton teettämästä tutkimuksesta ilmenee, että erityisesti huolta kantavat alle 35-vuotiaat.

Tutkimuksen mukaan tänä vuonna jouluvalmisteluihin ja lahjahankintoihin käytetään noin 370 euroa. Summa ei ole pienentynyt viime vuodesta, vaan jouluun ollaan edelleen valmiita panostamaan. Lahjavalinnassa kiinnitetään aiempaa enemmän huomiota tuotteiden laatuun ja hintaan.

Joulun toivotuimpia lahjoja ovat selvityksen mukaan rakkaus, hellyys ja hemmottelu. Myös herkut ovat toivomuslistalla huomattavasti useammin kuin kuin viime vuonna.

Nuorten lahjasuosikkeja ovat raha, talletukset ja lahjakortit, kun taas varttuneempi väki toivoo useammin esimerkiksi kirjoja ja lehtiä.

Vain viidennes suomalaisista näyttää selviävän joulusta ilman paineista. Jouluostosten teko stressaa miehiä jonkin verran useammin kuin naisia.

Suomalainen joulu 2009 -tutkimukseen vastasi yhteensä 1275 suomalaista lokakuun lopussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat