Mainos

Suomalaiset suopeita geenitesteille

Suomalaisten kanta geenitesteihin on hyvin myönteinen. Lääketieteen lisensiaatti Marja Hietalan väitöskirjatutkimukseen liittyvän kyselyn mukaan noin 70 prosenttia vastanneista oli sitä mieltä, että geenitestejä tulisi tarjota niitä haluaville.

Suurin osa vastanneista osallistuisi itse erityyppisten tautien geenitesteihin, jos tällaista mahdollisuutta tarjottaisiin. Esimerkiksi sydän- ja verisuonisairauksia aiheuttavien geenien tutkimuksiin osallistuisivat kaikki testauksia ylipäänsä puoltavat.

Huolenaiheina pidettiin testaukseen perustuvan syrjinnän tai rodunjalostuksen mahdollisuutta. Testien tulisi olla vapaaehtoisia. Muitakin myönteisemmin geenitesteihin suhtautuivat perinnöllistä,

kehitysvammaisuuteen johtavaa AGU-tautia sairastavien lähisukulaiset. Hietala pitää heidän mielipidettään tärkeänä, koska heillä on omakohtaista kokemusta perinnöllisestä sairaudesta ja geenitesteihin liittyvää tietoa enemmän kuin ihmisillä keskimäärin. Sairastuneiden sukulaisista 86 prosenttia piti testimahdollisuutta hyvänä asiana.
Kyselyyn vastasi kaikkiaan noin 1200 15-69-vuotiasta ihmistä.

Odottavat äidit geenitestissä

Myös geenitutkimuksissa itse olleet suhtautuvat niihin keskimääräistä myönteisemmin. Väitöskirjatutkimuksessa tarkasteltiin kokeilua, jossa odottaville äideille tarjottiin mahdollisuutta AGU-geenin kantajaseulontaan. Seulonnan jälkeen yli 90 prosenttia siihen osallistuneista naisista puolsi vapaaehtoista mahdollisuutta geenitutkimuksiin yleensä.

Kahdessa helsinkiläisessä äitiysneuvolassa toteutettuun geenitestiin osallistui 1975 naista eli peräti 95 prosenttia niistä, joille mahdollisuutta tarjottiin.

Seulontaan liitetyssä kyselytutkimuksessa selviteltiin äitien ja terveydenhoitajien kokemuksia ja mielipiteitä toimenpiteestä. Sekä äidit että hoitajat pitivät raskautta edeltävää perhesuunnitteluaikaa parhaana ajankohtana geenitesteille. Raskauden aikana tehtävä testi voi johtaa vaikeisiin päätöksiin sikiötutkimuksesta ja raskauden keskeyttämisestä.

Marja Hietalan väitös tarkastetaan tänään Turun yliopistossa.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.