Suomalaiset säästävät innolla

Suomen pankkiyhdistyksen mukaan säästöjä on nyt 53 prosentilla kansalaisista, kun vielä kolme vuotta sitten osuus oli 46 prosenttia.

Suomalaiset ovat edelleen varsin kiinnostuneita säästämisestä. Suomen pankkiyhdistyksen mukaan yhä useampi kansalainen pystyy menojensa jälkeen laittamaan rahaa säästöön. Säästöjä on nyt 53 prosentilla kansalaisista, kun vielä kolme vuotta sitten osuus oli 46 prosenttia.

Samaan aikaan yhä useammalla on lainaa. Lainaa on nyt 53 prosentilla kansalaisista, kun keväällä osuus oli 51 prosenttia. Monella lainanottajalla on myös säästöjä ja sijoituksia. Vaikka velallisten osuus on paisunut, ovat luotonottoaikeet tasaantuneet. Korkojen vähittäinen nousu on hillinnyt luotonottoaikeita.

Pankkiyhdistyksen mukaan lainaa ottaneet ovat keskimääräistä parempituloisia ja heidän rahatilanteensa on vakaalla pohjalla. Eniten lainaa on 25-44-vuotiailla.

Asuntolainaa on 31 prosentilla suomalaisista. Osuus on noussut hieman keväästä. Kulutusluottoa on puolestaan kolmanneksella kansalaisista.

Tutkimukseen haastateltiin lokakuussa 1437 iältään 15-74-vuotiasta suomalaista.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat