Suomalaiset poliisista: Suunta alaspäin

Kansalaiset arvioivat poliisipalveluiden huononevan tämän vuoden aikana, ilmenee sisäministeriön teettämästä poliisibarometristä.

Useampi kuin joka viides vastaaja arvioi, että hälytys-, valvonta ja lupapalvelut ovat heikentyneet omalla asuinalueella. Vielä suurempi osuus vastaajista arvioi poliisipalvelujen heikentyvän kuluvan vuoden aikana. Negatiivisimmat käsitykset palvelujen kehityksestä ovat haja-asutusalueilla.

Valtaosa suomalaisista on silti tyytyväisiä poliisin toimintaan. He luottavat poliisin kykyyn huolehtia järjestyksestä ja turvallisuudesta.

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd). uskoo, että huoli poliisipalveluista liittyy keskusteluun poliisien resurssien turvaamisesta. Räsäsen mukaan osa ihmisistä on voinut saada julkisuudessa käydyn keskustelun perusteella väärän viestin siitä, että poliisitoimintaa oltaisiin vähentämässä tai leikkaamassa.

– Tosiasia on se, että poliisin toimintakyky on parantunut monella mittarilla. Lisäksi poliisiuudistuksen myötä ollaan nimenomaan turvaamassa hyvä suomalainen poliisitoiminta. Määrärahoja lisätään, ja uudistuksessa hallintoa kevennetään, jotta saataisiin resursseja varsinaiseen poliisitoimintaan, Räsänen sanoo.

Lisää panoksia nettiin

Barometrin mukaan ne kansalaiset, jotka ovat olleet yhteydessä poliisiin, ovat erittäin tyytyväisiä. Kuitenkin kasvava osa kansalaisista ei tee rikosilmoitusta siksi, että kokee poliisin olevan kykenemätön tai että he eivät usko poliisin olevan kiinnostunut asiasta.

– Se on erittäin huolestuttavaa. Viesti on kuitenkin selvä: aina pitää tehdä ilmoitus, kun siihen on aihetta, ministeri Räsänen toteaa.

Sähköinen asiointi poliisin kanssa kasvaa todennäköisesti entisestään. Se voi myös osaltaan madaltaa kynnystä yhteydenottoon.

– Nettiin ja esimerkiksi sosiaaliseen mediaan pitää panostaa lisää. Poliisin täytyy olla siellä, missä ihmisetkin ovat, paaluttaa poliisiylijohtaja Mikko Paatero.

Sisäministeriö teetti poliisibarometrin Otantatutkimuksella. Vastaajia oli runsas tuhat, ja he olivat iältään 15–79-vuotiaita. Haastattelut tehtiin eri puolella Suomea viime vuoden loka-marraskuussa.

(MTV3–STT)

Lue myös:

    Uusimmat