Suomalaiset pitävät kauppojen palvelusta

Suurin osa suomalaisista on tyytyväisiä kaupasta saatavaan palveluun. Ruokakaupoissa tyytymättömiä on kuitenkin pari vuoden takaista enemmän. Kaupan järjestöjen mukaan asiakkaat ovat tulleet vaativammiksi.

Suomalaisten mielestä tärkeintä kaupassa on ystävällinen palvelu. Halvat hinnat ja lyhyet kassajonot ovat listalla yllättäen häntäpäässä. Muun muassa tämä selviää tuoreesta TNS-Gallupin tekemästä kyselytutkimuksesta.

Kaikkein tyytyväisimpiä suomalaiset ovat muotikauppojen ja sisustuskauppojen palveluun. Yli puolet vastanneista kiitteli myös päivittäistavarakauppoja, mutta palveluun tyytymättömiä oli nyt parin vuoden takaista enemmän.

-Se näkyy noissa kysymyksistä erityisesti pääkaupunkiseudulla ja asutuskeskuksissa, asiakkaat vaativat enemmän kuin ennen. ja se voi aiheuttaa, että koetaan, että päivittäistavarakaupassa palvelu ei vastaa yhtä hyvin heidän vaatimuksiaan kuin aikiaisemmkin, kertoo johtaja Heikki Ropponen Kaupan Työnantajaliitosta.

Niin Ropponen kuin työntekijöitä edustavan liiton johtaja uskovat, että kaupan kova kilpailu panee myyjät tiukoille.

-Kyllä tehokkuus kohti työtuntia on lisääntynyt, että kyllä se tietysti näkyy siinä, että kaupassa ja myymälöissä on entistä vähemmän väkeä ihmisiä palvelemassa, sanoo puheenjohatja Ann Selin Palvelualojen ammattiliitosta.

Ainakin helsinkiläisessä kaupassa oltiin palveluun tyytyväisiä, vaikka ennen myyjiä oli enemmän.

- Olihan silloin kymmenen myyjää ja yksi ostaja, nyt on päinvastoin. Palvelu on heikentynyt sillä tavalla että joskus olis hyvä kun myyjä olis siinä vieressä, että sais oikein kysellä, sanoo Hilja Engberg.
- Mä olen ajatellut, että palvelua saa jos sitä osaa pyytää, niin kyllä sitä myöskin saa, sanoo Ilja Björs.

Kaupan edunvalvojat ovat yhtä mieltä siitä, että hyvä palvelu edellyttää hyvää koulutusta. Kunnon koulutus lisäisi liittojen mukaan alan kiinnostavuutta työpaikkana.

(MTV3)

(Talousuutiset 12.11.2003)

Lue myös:

    Uusimmat