Suomalaiset perhe-elokuvat tämän vuoden katsotuimpia

Risto Räppääjä

Risto ja Rauha Räppääjän remuisa koti ja lähiasuntojen ihmiset ovat ihastuttaneet lapsia jo vuosikymmeniä.

Rumpua hakkaavan Risto Räppääjän keppostelut ovat vetäneet myös teatterit täyteen. Eikä räppäri-poika pettänyt valkokankaallakaan. Kuluneena vuonna Ristoa, Pakastaja-Elviä ja muita kirjan hahmoja kävi katsomassa 210 000 ihmistä.

Vuosi on muutenkin ollut perhe-elokuvien vuosi.

Räppääjän kannoilla suosiossa juoksee Lapin poropoika. Niko - Lentäjän poika on saavuttanut jo melkein 200 000 katsojaa. Koko perheen elokuvan Myrskyn näki yli 100 000 katsojaa.

Vuoden 2007 ykkönen oli Joulutarina - sekin koko perheen leffa.

Perhe-genre on huomattu myös tuotantoyhtiöissä. Koko perheen leffoja tehdään yhä enemmän ja tarinaan ujutetaan aikuisillekin sopivia tasoja.

Muutamia vuosia sitten katsottuja olivat edesmenneiden bändien ja laulajien rajut rilluttelutarinat. Tänä vuonna niitä ei nähty lainkaan. Aina suositun Kummelinkin uusimmassa elokuvassakin örvellys oli vähäisempää. Tampereen pojat ovat löytäneet uusia kohteita, kun jätkäpoikien rinnalle oli ilmestynyt uusi naurun aihe - homot.

Kriitikkojen ylistämät leffat eivät useinkaan ole olleet yleisön suosiossa, mutta Tummien perhosten Koti poikkeaa kaavasta.

Suomen Oscar ehdokas sai 115 000 katsojaa, mikä on suuri luku synkeän runolliselle ja vakavalle tarinalle.

Muista suomalaisista Sooloilua-elokuva on kuin varkain kivunnut perhe-elokuvien kannoille tänä vuonna.

Katja Kallion käsikirjoittama ihmissuhdedraama sai tänä vuonna 155 000 katsojaa.

Lue myös:

    Uusimmat