Suomalaiset ovat kiristäneet lompakonnyörejään - kesälomakassat pienentyneet

Suomalaiset aikovat käyttää tänä vuonna kesälomaansa hieman vähemmän rahaa kuin kahtena edellisenä vuonna. Tiedot ilmenevät Nordean toukokuussa Synovatella teettämästä tutkimuksesta.

Kesälomaan kulutetaan tänä vuonna keskimäärin 1 470 euroa. Vuonna 2009 lomalipas sisälsi keskimäärin 130 euroa enemmän. Viime vuodesta summa on pienentynyt 80 euroa.

Eniten lomasta tingitään Pohjois-Suomessa, siellä lomaan kuluu rahaa jopa 17 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna. Pääkaupunkiseudulla budjetti kohoaa 1840 euroon.

Nordean yksityistalouden ekonomisti Anu Numminen osaa sanoa syyn säästöön.

– Korot ovat kääntyneet nousuun ja kuluttajahinnat ovat kallistuneet viime aikoina palkkoja nopeammin. Tämä on saanut kuluttajat hieman varovaisemmiksi.

Myös lomailu kalleinta sinkuille

Lähes puolet suomalaisista aikoo selvitä kesälomastaan tuhannella eurolla. Yli neljännes kotitalouksista on puolestaan valmis kuluttamaan yli 2 000 euroa. Lapsiperheillä rahaa kuluu kaikkein eniten. Suhteellisesti ajateltuna lomailu on kalleinta yksineläville.

– Henkeä kohden kalleimmaksi loma tulee sinkkutalouksissa, joissa kesälomasta nautitaan keskimäärin 1 000 eurolla. Nelihenkinen perhe sen sijaan satsaa lomailuun ainoastaan 460 euroa henkeä kohden, Numminen laskee.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat