Suomalaiset ovat entistä EU-kriittisempiä

Suomalaisten kriittisyys EU-jäsenyyttä kohtaan on lisääntynyt hieman, paljastaa tuore tutkimus.

-

Elinkeinoelämän valtuuskunnan tuore tutkimus osoittaa, että EU-jäsenyyteen suhtautuu kielteisesti 31 prosenttia kansalaisista. Kriittisyys on lisääntynyt viidellä prosenttiyksiköllä verrattuna kahden vuoden takaiseen tilanteeseen. Jäsenyyttä pitää myönteisenä asiana nyt 37 prosenttia suomalaisista, kun taas kaksi vuotta sitten luku oli 44 prosenttia.

Asiamies Anna Kaarina Piepponen Elinkeinoelämän valtuuskunnasta ei pidä lukuja kovinkaan huolestuttavina.
- Meidän mielestä se suunta on tietysti huolestuttava, mutta voi korostaa sitä, että myönteisesti suhtautuvia on vielä enemmän eli kaikkiaan 37 prosenttia, sanoo Piepponen.

Anna Kaarina Piepposen mukaan suomalaisten EU-vastaisuutta ruokkii erityisesti se, että EU koetaan kaukaiseksi ja etääksi.

Nato-jäsenyys ei tämänkään selvityksen perusteella innosta suomalaisia. Nato-jäsenyyden kannalla tällä hetkellä on noin joka kymmenes kansalainen.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat