Mainos

Suomalaiset ostavat harvoin matkoja netistä

Suomessa verkosta ostetaan vasta noin viisi prosenttia matkoista. Verkkomatkatoimistojakin on meillä vasta muutama.

Matkojen internetkauppa on Suomessa vielä vähäisempää kuin muualla Euroopassa, mutta kasvaa koko ajan. Eurooppalaiset ostivat viime vuonna 40 prosenttia enemmän matkoja verkosta kuin 2003, ja määrä on edelleen kasvussa, arvioi tanskalainen turismin tutkimuskeskus Center for Regional- og Turismeforskning.

Sen mukaan reilut seitsemän prosenttia eurooppalaisten tekemistä matkoista on varattu netistä. Luku on keskuksen arvioin mukaan ensi vuonna yli 10 prosenttia. Suomessa verkosta ostetaan vielä alle viisi prosenttia matkoista, arvioi Suomessa verkkomatkatoimiston avaava ruotsalainen Svenska Resegruppen (SRG).

SRG:n Supersaver.fi-palvelun maajohtajan Mikko Vartiaisen mukaan Suomen matkamarkkinat kasvavat viisi prosenttia vuodessa, mutta nettimyynti tuplaantuu. Yhtiön mukaan Suomessa on vain muutamia verkkomatkatoimistoja, kun niitä on Ruotsissa noin 35.

-Aika on otollinen tulla Suomen markkinoille, Vartiainen sanoo.

Pakettimatkat tulkinnanvaraisia

Supersaver.fi korostaa, että kaikki sen kautta ostetut lento- ja hotellipaketit ovat valmismatkoja. Käytännössä se tarkoittaa, että kuluttaja saa rahansa takaisin, mikäli matkatoimisto menisi konkurssiin. Supersaver-fi:n matkat ovat yleensä niin sanotusti dynaamisesti räätälöityjä paketteja, eli paketointi tehdään vasta ostovaiheessa.

Suomen matkatoimistoalan liiton toimitusjohtajan Hannu Hämäläisen mielestä dynaaminen tai niin sanottu tiskillä paketointi on tällä hetkellä tapa kiertää sääntöjä. Toisaalta hän pitää Suomen valmismatkalakia aikansa eläneenä.

-Euroopan yhteisön tuomioistuimen ratkaisut (dynaamisesta paketoinnista) menevät tällä hetkellä lain soveltamisalaan, mutta on myös näkemyksiä, että ei menisi, Hämäläinen sanoo.

Euroopan unioni suunnittelee pakettimatkadirektiivin muuttamista, mutta muutos tapahtuu todennäköisesti aikaisintaan vuonna 2010. Hämäläisen mukaan uudessa direktiivissä on tarkoitus selkiyttää dynaamisen paketoinnin asemaa.

Oikeusministeriössä sekä kauppa- ja teollisuusministeriössä on keskusteltu nyt pakettimatkoja koskevien vakuuksien ulottamisesta muihinkin matkoihin, mutta asian edistämisestä ei ole tehty päätöksiä, kertoo lainsäädäntöneuvos Marjo Lahelma oikeusministeriöstä.

Peruutusturvaa halpalennoille

Yhä useammat lomamatkat tehdään halvoilla lennoilla, joita ei voi perua. Matkatoimistot ovatkin ryhtyneet tarjoamaan peruutusturvapalveluja sitä varten, jos matkustaja haluaa itse perua matkansa.

Varausvaiheessa muutaman kymmenen euroa peruutusturvaa maksamalla matkan hinnan voi saada takaisin. Supersaver.fi:llä peruutuksen voi tehdä kahta tuntia ja esimerkiksi Kilroy Travelsilla kolme päivää ennen matkaa.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.