Suomalaiset marjat torjuvat salmonellaa

Suomalaisilla ja pohjoismaalaisilla marjoilla saatetaan voida torjua esimerkiksi salmonellaa. Niistä saattaa olla suurta hyötyä myös elintarviketeollisuudessa.

Suomalaisista marjoista on löydetty viitteitä uusista hyöty- ja terveysvaikutteista.

Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen tutkimuksissa on käynyt ilmi, että esimerkiksi lakasta ja vadelmasta saattaa olla suurta hyötyä elintarviketeollisuudessa haitallisten bakteerien torjunnassa.

Marjojen terveysvaikutuksia on tutkittu jo pidemmän aikaa. Nyt VTT:llä varmistetaan kliinisin kokein tuloksia, jotka osoittavat suomalaisten ja pohjoismaalaisten marjojen olevan todellisia kultakimpaleita niin terveydelle kuin elintarviketeollisuudelle.

- Esimerkiksi hyvin tummat marjat sisältävät paljon antosyaneita, joilla todennäköisesti on hyödyllisiä terveysvaikutuksia. Sitten taas toisen tyyppiset marjat, kuten lakka, sisältävät esimerkiksi ellakitanniineja, joilla olemme havainneet haittamikrobien kasvua estäviä vaikutuksia, kertoo tekniikan tohtori Riitta Puupponen-Pimiä VTT:stä.

Tulevaisuudessa esimerkiksi salmonellabakteerin kasvua voitaisiin torjua lakan ja vadelman avulla.

Marja-ajan ollessa pian parhaimmillaan kannattaa herkut syödä tuoreeltaan, sillä vahvoissä käsittelyissä marjojen sisältämät tärkeät yhdisteet tuhoutuvat.

- Mitä vahvempi käsittely, sen enemmän yhdisteet tuhoutuvat. Eli varmasti kaikkein paras tapa on syödä marjat ihan sellaisenaan käsittelemättömänä Puupponen-Pimiä sanoo.

Yksityiskohtaisemmat tiedot marjatutkimuksesta valmistuvat vuoden lopulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat