Suomalaiset maratonille: New York tarvitsee nyt meitä

New Yorkia vakavasti rusikoinut ja kuolonuhreja aiheuttanut Sandy-hirmumyrsky ei pelota suomalaismaratoonareita. Kohti Isoa Omenaa pyrkii huomenna myös muun muassa entinen poliitikko, Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen.

– Uskon, että lähden joka tapauksessa, jos vain New Yorkiin lennetään ja kaupunki toimii. Kaupunki on niin suurenmoinen, että sinne kannattaa matkustaa, vaikka maraton jäisi järjestämättä.

New Yorkissa selvitetään parhaillaan kiivaasti, miten joukkoliikenne eli metrot ja bussit sekä sähköt ja vesihuolto saadaan mahdollisimman pikaisesti kuntoon.

Toistaiseksi epävarmaa

Haatainen on valmistautunut osanottajamäärältään yhteen maailman suurimmista juoksutapahtumista pari viime vuotta, joten pettymys kotiin jäämisestä olisi suuri.

– Olemme seuranneet maratonin järjestäjän nettisivuja. Eilisen päivityksen perusteella siellä ollaan hyvin optimistisia, että tapahtuma luotsataan maaliin tavalla tai toisella. Tosin sataprosenttista vahvistusta matkanjärjestäjältä ei ole vielä saatu.

Haatainen korostaa, että maraton on New Yorkille ja sen asukkaille niin merkityksellinen tapahtuma, että sen peruminen vaikuttaa varmasti paikallisten mielialaan.

– Mitään viestiä ei ole tullut, että ei juoksua jossain muodossa järjestettäisi. Tällaisessa inhimillisessä katastrofissa on myös tärkeää osoittaa, että emme hylkää onnettomuuden kokeneita. New York tarvitsee nyt meitä maraton-turisteja.

Lue myös:

    Uusimmat