Suomalaiset löhöilevät lomalla

Valtaosa suomalaisista haluaa lomamatkallaan löhöillä rannalla tai uima-altaalla. Vain alle viidesosa tutustuu museoihin ja näyttelyihin, ilmenee Matkalehden Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Näyttelyt ja museot kiinnostivat eniten Uudellamaalla asuvia. Lomailevat perheet tutustuivat muita harvemmin näyttelyihin ja museoihin.

Valtaosa suomalaisista haluaa lomamatkallaan löhöillä rannalla tai uima-altaalla. Vain alle viidesosa tutustuu museoihin ja näyttelyihin, ilmenee Matkalehden Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta. Kyselystä selviää myös muun muassa se, että yhä useampi suomalainen tekee nykyisin omatoimisen retken opastelun sijasta.

Taloustutkimus tarkasteli suomalaisten lomatottumuksia marras-joulukuun vaihteessa. Kohderyhmänä olivat 15-74-vuotiaat ja heidän lomatottumuksensa viimeksi kuluneiden kahden vuoden aikana. Haastateltavina oli 503 ihmistä ja luotettavuustaso on Taloustutkimuksen mukaan 95 prosenttia.

Selkeästi useimmin vastaajat kertoivat viettäneensä lomaa joko rannalla tai altaalla löhöillen. Nähtävyyksiin kertoi tutustuneensa 51 %, ostoksia tehneensä 40 % ja liikuntaa harrastaneensa 23 %. "Omin nokkineen" teki retkiä peräti 44 prosenttia ja matkanjärjestäjän opastamille osallistui vain 29 prosenttia vastaajista. Museoissa ja näyttelyissä kävi 16 prosenttia ja kulttuuritapahtumissa ainoastaan 7 prosenttia. Näyttelyt ja museot kiinnostivat eniten Uudellamaalla asuvia. Lomailevat perheet tutustuivat muita harvemmin näyttelyihin ja museoihin. Kokonaan perheen ehdoilla lomaili 7 prosenttia vastaajista.

Ryyppyporukat pieni mutta näkyvä ryhmä

Suomalaisista ryyppyporukoista on etelän lomakeskuksissa väitetty, että ne ovat pieni mutta näkyvä ryhmä. Myös tämä tutkimus tuki väitettä. 18 prosenttia vastaajista ilmoitti juhlineensa ja bailanneensa edellisellä lomamatkalla etelässä. Valtaosa juhlijoista oli miehiä. Vastaajista vain yksi prosentti ilmoitti olleensa seksilomalla.

Ahkerimmat matkailijat löytyvät tutkimuksen mukaan Uudeltamaalta ja Itä-Suomesta sekä yli 50 000 asukkaan kaupungeista.
Alle 160 000 markan tuloryhmissä lähdetään etelään suhteellisen harvoin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat