Suomalaiset lähettivät viime vuonna 1,4 miljardia tekstiviestiä

Suomessa lähetettiin viime vuonna noin 1,4 miljardia tekstiviestiä. Liikenne- ja viestintäministeriön LVM:n kokoamien tietojen mukaan lisäys edellisvuodesta oli melkein 20 prosenttia. Tänä vuonna kasvua ei enää ennakoida tulevan ja ensi vuonna odotetaan jo hienoista laskua.

Tekstiviesteistä siirrytään kehittyneempiin palveluihin kuten wap-palveluihin ja kuvaviesteihin. Niiden uskotaan yleistyvän jo tänä vuonna.

Viime vuonna wap-palveluihin käytettiin noin 2 miljoonaa euroa. Tänä vuonna määrän odotetaan edelleen yli kaksinkertaistuvan, ja ensi vuonna summan lasketaan olevan jo 8,6 miljoonaa euroa. Kuvaviestejä eli MMS:ien odotetaan näkyvän ensi vuonna tilastoissa. Niiden arvon ennakoidaan nousevan silloin noin 700 000 euroon. Vuonna 2004 tilastoista pitäisi löytyä niitä jo 3,5 miljoonan euron arvosta.

Viime vuonna mobiilipalveluiden kokonaisarvo oli hieman vaille 190 miljoonaa euroa. Suunnilleen samaan pitäisi LVM:n selvityksen mukaan päästä myös tänä vuonna. Vuonna 2004 taso on samaa luokkaa, mutta edessä jo niukka miinus.

LVM tutki tekstiviestimarkkinoita nyt neljättä kertaa. Tutkittavana olivat myös wap- ja MMS-markkinat.

-Mobiilipalveluita käytetään yhä enemmän, mutta markkinoiden arvo ei enää kasva. Syy on siinä, että tekstiviestipalveluiden kysyntä on hidastunut ja hinnat laskeneet, ministeriö tiivistää.

Mobiilimarkkinoiden viime vuoden 188 miljoonan euron kokonaispotista kaksi kolmannesta meni viihdepalveluihin. Loppu oli hyötypalveluita. Liittymää kohden Suomessa lähetettiin keskimäärin 27 viestiä kuukaudessa.

Tutkituista seitsemästä maasta eniten viestejä suollettiin Norjassa, josta päästiin keskimäärin 45 viestiin kuukaudessa. Ruotsalaiset olivat viimeisiä 15 viestillä. Muut neljä maata olivat Tanska, Saksa, Britannia ja Italia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat