Suomalaiset kansalaisjärjestöt pettyivät EU:n ilmastokantaan

Suomalaiset kansalaisjärjestöt ovat pettyineitä EU:n avaukseen kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa. Neuvotteluiden tarkoituksena on pysäyttää maapallon lämpeneminen.

EU-komissio julkistaa huomenna ehdotuksensa EU:n ilmastotuesta kehitysmaille, ja ennakkotietojen mukaan summa on kansalaisjärjestöjen ja kehistymaiden mielestä aivan liian pieni.

Kehitysmaat sanovat lähtevänsä mukaan ilmastotalkoisiin vain, jos ne saavat riittävästi apua teollisuusmailta.

Huomenna kuullaan merkittävä pelinavaus neuvotteluissa, kun EU ensimmäisenä neuvotteluosapuolena lyö alustavia lukuja pöytään.

Suomen luonnonsuojeluliitto: Tuki on puolet tarvittavasta

Financial Times -lehden tietojen mukaan EU-komisso katsoo kehitysmaiden tarvitsevan vuosittain 100 miljardia euroa ilmastotoimiin. YK:n ilmastojohtajan mukaan tarve on yli kaksinkertainen, ja kehitysmaat ovat esittäneet vielä suurempia vaateita.

Brittilehden mukaan EU-komissio haluaa EU:n maksavan kehitysmaille vuosittain 15 miljardia euroa ja esimerkiski Yhdysvaltojen 12 miljardia.

EU:n ilmastotuki olisi huomattavasti pienempi kuin EU:n ja sen jäsenmaiden vuotuinen kehitysapua, 50 miljardia euroa.

Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaavan Leo Straniuksen mukaan edistystä asiassa tapahtuu, mutta tuki on puolet tarvittavasta.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki ei halua kommentoida summaa:

- Myös me olemme valmistautuneet siihen, että Suomi kantaa tässä rahoituspuolela oman osuutensa. Mutta rahoituksen suuruusluokka on loppuun saakka sen mittaluokan kysymys, että tarkkoihin summiin on vielä aikaista ottaa kantaa.

Ilmastoapua ei haluta kehitysavun kustannuksella

Lehtitiedon mukaan EU-maat voisivat käyttää kehitysmaiden ilmasto-ongelmiin rahoja, jotka on jo varattu kehitysyhteistyöhön. Lehtomäelle tämä sopii:

- On hyvin veteenpiirretty viiva, milloin kehitysyhteityö päättyy ja ilmastopolitiikka alkaa, Suomen ympäristöministeri toteaa.

Suomalaiset kansalaisjärjestöt muistuttavat, että kehitysmaille luvattava ilmasto-apu ei saa olla pois kehitysavusta eikä myöskään teollisuusmaiden omista ilmasto-ponnisteluista.

Hallitukset taas ovat huolissaan akuutista rahapulasta taloustaantumassa.

(MTV3)

Katso Anne Sjöholmin juttu MTV3 Katsomosta (Kymmenen uutiset 9.9.2009):

Lue myös:

    Uusimmat