Suomalaiset kannattavat ydinjätteen kalliohautausta

Joka toinen suomalainen pitää ydinjätteen loppusijoitusta kallioperään järkevänä suunnitelmana. Kalliohautausta vastustaa joka kolmas suomalainen ja joka kuudennella ei ole asiasta mielipidettä. Tiedot ilmenevät Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalaisen teettämästä haastattelututkimuksesta.

Jos kalliohautauksen ainoa vaihtoehto on jatkaa nykyistä välivarastointia vesialtaassa, kalliohautauksen kannatus kasvaa 62 prosenttiin. Miehet suhtautuivat kalliohautaukseen naisia myönteisemmin. Naisista peräti 46 prosenttia torjuu koko ajatuksen.

Puolueista erityisesti SDP:n ja kokoomuksen kannattajat pitävät jätteen hautausta peruskallioon järkevänä. Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla asuvat suhtautuvat asiaan jonkin verran myönteisemmin kuin Väli-Suomen ja pohjoisen asukkaat.

Tutkimuksessa kysyttiin myös kansanedustajien kantaa asiaan. Tavoitetusta 150 kansanedustajasta 103 oli kalliohautauksen kannalla ja 19 sitä vastaan. Kantaansa ei osannut vielä sanoa 28 edustajaa. Suomen Gallup haastatteli tutkimukseen tuhatta suomalaista elo-syyskuun vaihteessa.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat