Suomalaiset kannattavat uusiutuvaa energiaa

Yli 40 prosenttia suomalaisista luottaa uusiutuvaan energiaan. Julkiselle liikenteelle halutaan antaa tukea. Myös vähäpäästöisiä autoja suositaan.

Kaksi viidesosaa suomalaisista uskoo, että ilmastonmuutosta vastaan voidaan taistella ensisijaisesti siirtymällä uusiutuvan energian käyttöön. Toiseksi suurimman eli 22 prosentin kannatuksen STT:n TNS Gallupilla teettämässä kyselyssä sai nykyistä vähemmän energiaa kuluttavan teknologian kehittäminen.

Lisäydinvoiman rakentamiseen luotti 12 prosenttia vastaajista. Vain kuusi prosenttia uskoi, ettei ilmastonmuutokseen kyetä lainkaan vaikuttamaan.

Erityisen luja usko uusiutuvien energiavarojen käytön lisäämiseen näyttää olevan keskustan, SDP:n ja vasemmistoliiton kannattajien keskuudessa. Uusiutuviksi energialähteiksi määriteltiin aurinko- ja tuulivoima sekä puun ja muiden biopolttoaineiden hyödyntäminen.

Kokoomuksen kannattajien joukosta löytyi ydinvoiman lisärakentamisen tukijoita keskimääräistä enemmän eli 23 prosenttia. Vihreiden keskuudessa tämä osuus jäi kyselyssä kahteen prosenttiin. Vihreiden ja kokoomuksen kannattajat suhtautuivat kuitenkin molemmat varsin suopeasti uuden energiapihin teknologian kehittämiseen.

Julkista liikennettä halutaan tukea

Kyselyn mukaan kansalaisilla ei ole yksimielistä käsitystä siitä, mikä on paras tapa vähentää liikenteen ympäristökuormitusta. Eniten kannatusta saa julkisen liikenteen tukeminen nykyistä enemmän. Tätä mieltä oli 38 prosenttia vastaajista.

Toiseksi suurimman eli 31 prosentin kannatuksen sai ajoneuvoveron muuttaminen siten, että se suosii vähäpäästöisiä autoja. Tämä vaihtoehto sai eniten tukea keskustan ja kokoomuksen kannattajien parissa.

SDP:n kannattajat nostivat ykköseksi julkisen liikenteen tukemisen. Se sai eniten ääniä myös vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajilta.

Vastaajista 17 prosenttia haluaisi siirtää auton hintaan liittyviä veroja auton käytön verotukseen ja esimerkiksi ruuhkamaksuihin. Liikkumisen tarpeen vähentäminen asuntojen ja työpaikkojen sijoituksella ei vakuuta, sillä se sai vain neljän prosentin kannatuksen.

Tutkimus on toteutettu puhelinhaastatteluina helmikuun 21. päivän ja maaliskuun 1. päivän välisenä aikana. Haastateltujen kokonaismäärä oli 1001. Tulosten virhemarginaali on kolme prosenttiyksikköä kumpaankin suuntaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat