Suomalaiset ja japanilaiset tutkivat sauvakävelyä

Pirkanmaan ammattikorkeakoulu ja kaksi japanilaisyliopistoa tutkivat pitkäaikaisen sauvakävelyn vaikutuksia ikääntyvien ihmisten tasapainoon ja toimintakykyyn Japanissa.

Suomalaisten ideoimassa tutkimuksessa kahdenkymmenen yli 65-vuotiaan japanilaisen ryhmä osallistui kahden viikon ajan ohjattuun sauvakävelyharjoitteluun. Sauvakävely oli japanilaisille uusi tuttavuus, mutta harrastusympäristö ei tutkijoiden mukaan muuta sauvakävelyn vaikutuksia.

Tutkimus on ajankohtainen varsinkin Japanissa, missä väestö ikääntyy teollisuusmaista nopeimmin. Sauvakävelyn uskotaan parantavan ikäihmisten tasapainoa ja vähentävän muun muassa kaatumisriskiä. Kaatumiset ovat suurin yksittäinen syy ikäihmisten tapaturmaisiin kuolemiin.

Tutkimuksen loppumittaukset on saatu valmiiksi. Tuloksia tutkimuksesta saadaan kevään aikana.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat